Kuningas Charlesin sairastuminen asettaa lisää vastuuta ja paineita hänen vanhemmalle lapselleen prinssi Williamille.
Buckinghamin palatsi tiedotti maanantai-iltana 5. helmikuuta kuningas Charlesin, 75, saaneen syöpädiagnoosin. BBC:n mukaan kyseessä ei ole eturauhassyöpä, mutta sairaus havaittiin kuninkaan ollessa hiljattain sairaalahoidossa laajentuneen eturauhasen vuoksi.
Palatsi ei kerro tarkemmin, mikä syöpä on kyseessä, mutta sen lausunnon mukaan kuningas aloitti säännölliset hoidot maanantaina. Myöskään syövän luokasta tai ennusteesta ei kerrota enempää. Samalla kerrottiin Charlesin lykkäävän julkisia työtehtäviään ja muiden vanhempien kuninkaallisten odotetaan edustavan kuninkaan sijasta tämän hoitojen aikana.
Katseet kääntyvätkin nyt Charlesin vanhimpaan lapseen ja kruununperijään prinssi Williamiin, 41.
Williamin odotetaan ottavan nyt entistä enemmän vastuuta hoitaakseen. Myös hän perui hiljan tulevia edustustehtäviään ollakseen puolestaan puolisonsa prinsessa Catherinen, 41, toipumisen tukena, jolle tehtiin kolme viikkoa sitten vatsan alueen leikkaus. Catherinen sairausloma kestää arviolta ainakin pääsiäiseen asti.
Kun sekä Charles että Catherine ovat poissa pelistä, joutuu William ottamaan harteilleen entistä enemmän kuninkaallisia velvollisuuksia, arvoivat asiantuntijat.
– Minusta tuntuu, että Williamiin kohdistuvat paineet eivät ole koskaan olleet suuremmat, koska hänen vaimonsa ei pysty osallistumaan, hänellä on kolme lasta, joista hän tavallaan auttaa huolehtimaan, kuten hänen kuuluukin, ja nyt hänen on tavallaan kannettava (kuningas Charlesin) taakkaa, arvioi kuninkaallisia seuraava .



