Jaguar myy vuodesta 2025 alkaen pelkkiä täyssähköautoja. Päätöksestä on varmasti käyty ja käydään vielä pitkään debattia, sillä se tarkoittaa myös yhtiön parhaiten myyvien mallien kuoppaamista.
Jaguar teki viime viikolla yhden sen 85-vuotisen historian isoimmista ilmoituksista, kun se kertoi ryhtyvänsä täysin sähköiseksi valmistajaksi vuodesta 2025 alkaen.
Ilmoitus oli yllättävä siksikin, ettei Jaguar ollut vielä osoittanut erityisen suurta sitoutumista sähköautoihin. Sillä on myynnissä vain yksi täyssähkömalli; vuonna 2018 esitelty I-Pace.
Radikaalin ratkaisun taustalla on syyskuussa Jaguar Land Rover -konsernin toimitusjohtajan pallille istahtaneen Thierry Bolloren pyrkimys ratkaista Jaguarin nykyinen identiteettikriisi.
Lue myös: Taas putosi pommi: Fordista täyssähköinen brändi
Konsernin sisältä tulevan tiedon mukaan Bollore haluaa kaventaa Jaguarin mallivalikoimaa mahdollisesti vain kahteen tai kolmeen autoon. Ne olisivat kuitenkin nykyisiä korkeatasoisempia sekä kalliimpia ja kilpailisivat ostajista jopa Aston Martinin ja Bentleyn kanssa.
