Teboilin mukaan polttoainetoimituksissa saattaa esiintyä viiveitä.
Teboil kommentoi ensimmäistä kertaa polttoainekohua yhtiön verkkosivuilla julkaistussa tiedotteessa.
– Nykytilanteesta johtuen tilausten toimituksissa saattaa esiintyä viiveitä.
Teboilin mukaan se tulee tekemään kaikkensa, että toimitukset sujuvat mahdollisimman häiriöttömästi ja että asiakkaiden toiminta jatkuu normaalisti.
– Mikäli viivästyksiä ilmenee, niiden tarkkaa kestoa ei ole tässä vaiheessa mahdollista arvioida. Seuraamme tilannetta tiiviisti ja pyrimme ennakoimaan mahdolliset muutokset toimitusketjussa.
Teboil aikoo tiedottaa viipymättä, mikäli tilanteeseen tulee merkittäviä muutoksia, jotka vaikuttavat toimitusaikoihin tai tuotteiden saatavuuteen.
Torstaina kerrottiin, että Teboilin maksuliikenne uhkaa loppua vajaan kuukauden kuluttua. Taustalla vaikuttavat Yhdysvaltojen venäläiselle öljy-yhtiölle Lukoilille asettamat pakotteet. Lukoil omistaa Teboilin.
STT kertoi jo aiemmin tällä viikolla lähteisiinsä viitaten, että Neste on lopettanut polttoaineen toimittamisen Teboilille. Teboil on hankkinut pääosan polttoaineestaan Nesteeltä.
Pääministeri Petteri Orpon mukaan valtio ei puutu eikä ole puuttunut esimerkiksi Nesteen päätöksiin. Valtio omistaa Nesteestä noin 44 prosenttia.
Orpo kertoo, että ensimmäisten raporttien mukaan Suomessa on hyvä polttoainejakeluverkko eikä suurta kriisiä ole.
