Suomalainen dartshuippu Teemu Harju havainnollistaa sormillaan ympyrää, jonka halkaisija on noin yhden senttimetrin kokoinen.
– Kaikki tikat voivat olla ihan nipussa, mutta puoli senttiä väärässä paikassa. Tulos 60, ei 180.
Luvut ovat tavanomaisia tuloksia lajin huipulta: pienemmässä terät ovat 20:n ja suuremmassa 60 pisteen arvoisella alueella. Kilpailijat pudottavat tulostaan 501:stä alaspäin kolme tikkaa kerrallaan, joten ero tuntuu rajulta, etenkin kun parhaatkaan eivät irrotushetkellä tiedä, mille puolelle pisterajojen lankaa kärki päätyy.
Silti samat heput, etupäässä kaksi englantilaista Lukea (Littler ja Humphries), hallitsevat lajin ammattilaiskisoja viikosta toiseen.
– He ovat henkisesti vähän toisella tasolla. Tuntuu, että he pelaavat paremmin tiukoissa paikoissa. Jotkut taas tykkäävät, että on oma rauha, Harju kuvailee.
Huurteinen juhlatunnelma on vastaansanomattomasti dartskilpailujen suosion ytimessä. Yhteislaulut ja välihuudot luovat viihdettä, mikä haastaa huippuheittäjän psyykettä valtavasti.
– Yleisö ei anna armoa, ja se on sitten sellaista sarkastista. Jos esimerkiksi sattuu saamaan ensimmäisen tikan triplaan, saa sarkastiset aplodit. Kyllä se vaatii luonteen lujuutta.
Miten tällaisiin tilanteisiin voi valmistautua?
– Kokemuksesta voin sanoa, että kilpailemisen kautta. Niillä, jotka heittävät isoissa kisoissa, on rutiini ihan eri tasolla. Siitä ei pääse mihinkään.
Erot ovat dartsissa niin pieniä, että henkisen pelin suuri merkitys on itse asiassa loogista.
Jos nimittäin mitataan absoluuttista heittotaitoa, maailman kärki on paljon tasaisempi. Niin kutsutuissa lattiaturnauksissa ei ole katsojia ja suorittaminen muistuttaa enemmän rauhallisempia harjoitteluolosuhteita.
