Tellervo Koivisto pohtii tuoreessa, hänestä kertovassa, muistelmateoksessa elämänsä olleen sattumien summa. Yksi näistä suurista sattumista oli kohtaaminen tulevan puolison, presidentiksi asti nousevan Mauno Koiviston kanssa.
– Huomasin miten omakin elämäni on ollut sattumien varassa. Vaikka usein vaihtoehtoja näyttäisi olevan useita, jokin, usein raha, asettaa rajat. Sattumalta tapaan tulevan mieheni, sattumalta minusta tulee pakinoitsija ja ajaudun eduskuntaan viime tunneilla, Koivisto kirjoitti vastauksena joihinkin ennakoiviin kysymyksiin ennen tapaamistaan muistelmateoksen kirjoittaneen Anne Mattssonin kanssa.

Mattson kertoo Koiviston torjuneet monet aiemmat kustantajien yritykset muistelmista. Tällä kertaa hän suostui, mutta vasta pitkän harkinta-ajan jälkeen.
– Kirjan odottelu tuntuisi ikään kuin kokovartaloröntgenkuvan odottelulta, Koivisto kuvaa tuntojaan ennen kirjan ilmestymistä.
– Päätöksensä tehtyään Tellervo Koivistolla oli rohkeutta tarjota mitä intiimeimmät nuoruuden rakkauskirjeensäkin käyttöön. Ei voi kuin ihmetellä, kuinka pelottomasti joku niin korkealle yhteiskunnallisessa hierarkiassa noussut sallii lukijoiden näkevän yksityisyytensä syviin lokeroihin, kirjoittaa puolestaan Mattsson esipuheessaan.
Rakkaus Mauno Koivistoon
Ja intiimejä kirjan tekstit ovatkin. Koivisto on antanut kirjoittajan käyttöön muun muassa kirjeenvaihtonsa, joka sisältää hyvin henkilökohtaisia tuokiokuvia nuoren Tellervo Kankaanrannan ja häntä reilut viisi vuotta vanhemman Mauno Koiviston rakkauden ensimetreiltä.





