Teollisuushalli tuhoutui täysin tulipalossa, jonka savu aiheutti haittaa lähialueella.
Teollisuushalli on tuhoutunut täysin tulipalossa Ristikiven teollisuusalueella Tuusulassa.
Palosta ilmoitettiin hieman ennen puoltapäivää ja puoli neljän aikaan iltapäivällä Keski-Uudenmaan pelastuslaitos kuittasi palon sammutetuksi.

Päivystävä päällikkö Markus Kuosmanen kertoi hieman kahden jälkeen puhelimitse palopaikalta, että sammutustöitä hankaloitti veden saanti. Siksi myös pelastuslaitoksen yksiköitä oli paikalla useita.
– Käytämme niin sanottua ajovettä ja veden saannille on jonkun verran matkaa, Kuosmanen kertoi sammutustöistä.
Tulipalo tuotti savua lähialueelle ja alueella liikkumista pyydettiin välttämään. Nyt savu ai enää aiheuta toimenpiteitä alueella.
Alueella asuvia pyydetiin palon aikana sulkemaan ikkunat ja ilmanvaihto. Kuosmasen mukaan mistään myrkkysavusta ei kuitenkaan ollut kyse.
– Aina, jos savu on epäpuhdasta, se on lähtökohtaisesti ihmiselle myrkyllistä, mutta tässä ei ole sen kummemmasta kyse.
– Savu on tummaa ja tuuli pyrittää sitä, siksi varotoimenpiteenä on pyydetty sulkemaan ikkunat, Kuosmanen kertoi MTV Uutisille.



