Käsirahansa takaisin vaatineiden varaajien määrä on kasvanut voimakkaasti viime kuukausina.
Peräti 23 prosenttia Tesla Model 3:n varanneista ostajista on peruuttanut tilauksensa ja saanut maksamansa tuhannen dollarin käsirahan takaisin, osoittaa luottokorttiostoksia tutkivan Second Measuren selvitys.
Saman selvityksen mukaan varauksensa peruuttaneiden ostajien määrä on lähtenyt vuoden alussa voimakkaaseen kasvuun. Erityisen paljon niitä tuli huhtikuussa. Toukokuu ei vielä näy Second Measuren tilastoissa.
Käsirahan maksaneiden asiakkaiden määrä on silti pysynyt alkuvuonna tasaisena.
Lähes puoli miljoonaa varausta sisässä
Kun Tesla avasi Model 3:n tilauskirjat kaksi vuotta sitten, se sanoi, että niihin kertyi hetkessä yli 400 000 tilausta. Sittemmin yhtiö on ilmoitti varausten määrä nousseen 450 000:een.
Model 3 on auto, jota Tesla on tituleerannut koko kansan sähköautoksi. Sen karvalakkiversion hinta asettunee Suomessa 40 000 euron tuntumaan.
Teslaa ovat vaivanneet pahat tuotanto-ongelmat, joiden seurauksena autoja ei ole valmistunut läheskään kysyntää vastaavaa tahtia. Varausten peruutuksissa voi olla kyse juuri siitä, että ihmiset ovat kyllästyneet odottamaan autojaan.