Kaikesta huolimatta Teslan osakkeiden arvo oli paikallista aikaa keskiviikkona reilun neljän prosentin nousussa jälkipörssissä.
Sähköautovalmistaja Tesla ilmoitti keskiviikkona odotettua pienemmistä voitoista ja vetosi ajoneuvojen hintojen laskuun.
Miljardööri Elon Muskin omistama yhtiö teki loka-joulukuussa voittoa noin 2,3 miljardia dollaria eli noin 2,1 miljardia euroa.
Yhtiö teki voittoa noin 71 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajanjaksona vuosi sitten. Tuolloin tulosta oli kohentanut kertaluonteinen veroetu.
Liikevaihto kasvoi vuodentakaisesta kahdella prosentilla ja oli nyt noin 25,7 miljardia dollaria eli noin 24,7 miljardia euroa.
Sekä yhtiön tulos että liikevaihto jäivät alle analyytikoiden odotusten.
Teslan koko vuoden automyynti laski prosentin vajaaseen 1,8 miljoonaan ajoneuvoon.
Tesla on kohdannut sähköautomarkkinoilla kovaa kilpailua muun muassa Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Muun muassa General Motors ja Ford ovat tuoneet markkinoille lisää sähköautomalleja.
Toinen tekijä on ollut yhtiön Cybertruck-auto, jonka osalta myynti ei ole vastannut odotuksia.
Kaikesta huolimatta Teslan osakkeiden arvo oli paikallista aikaa keskiviikkona reilun neljän prosentin nousussa jälkipörssissä.
Miljardööri lupaili jälleen robotakseja
Tulosjulkistuksensa yhteydessä yhtiö kertoi odottavansa kasvua vuodelta 2025.
– Ajoneuvojen autonomian edistymisen ja uusien tuotteiden käyttöönoton myötä odotamme ajoneuvoliiketoiminnan palaavan kasvuun vuonna 2025, yhtiö sanoi.
