Paukkupakkaset riehuivat Suomessa viime viikolla. Päätimme testata pahimpien pakkasten aikaan, onko kylmällä kelillä vaikutusta aina ulkona kökötteleviin yhteiskäyttöautoihin.
Oli tiistaiaamu ja lämpömittari oli painunut reilusti miinukselle. Lisäksi pakkasen purevuutta lisäsi kylmä viima. Varaan itseäni lähimmän DriveNow-auton ja marssin menopelin viereen.
Vaikka yö on ollut kylmä, napsahtavat auton ovet sovelluksen avulla moitteetta auki. Istahdan ratin taakse ja syötän henkilökohtaisen DriveNow-salasanani auton ajotietokoneeseen. Tämän jälkeen minuuttilaskutus pyörähtää käyntiin ja auton voi käynnistää – ei muuta kuin lämmitys täysille!

Akku aiheuttaa ongelmia
Auto starttasi moitteetta ja testi jatkui siten, että ajoin seuraavan DriveNow-auton luokse. Tien varressa odottelikin BMW:n X1-katumaasturi pienen kuuran peitossa.
Tälläkään kertaa ongelmia ei esiintynyt auton keskuslukituksen avaamisessa tai auton käynnistämisessä. Auto kuitenkin valitteli akun varaustilan alhaisuutta: talvi ja pakkanen olivat tehneet tehtävänsä, sillä akku ei ollut ehtinyt latautua tarpeeksi lyhyiden matkojen aikana, joita yhteiskäyttöautoilla yleensä ajetaan.
Akun varaustilan alhaisuudesta huolimatta auto käynnistyi normaalisti ja lämmitys toimi. Kuitenkaan auton viihdejärjestelmä ei toiminut virran säästämiseksi.





