The Crown menestyi jälleen Emmy-gaalassa.
Britannian kuningashuoneesta kertova draamasarja The Crown on voittanut parhaan draamasarjan palkinnon Emmy-gaalassa. Parhaan komediasarjan voitto meni Ted Lassolle. Sarja kertoo yhdysvaltalaisesta jalkapallopallovalmentajasta, joka lähtee Englantiin valmentamaan kuvitteellista Valioliiga-joukkuetta.
The Crown keräsi muutenkin palkintoja, sillä sarjan nais- ja miespääosien näyttelijät Olivia Colman ja Josh O'Connor palkittiin parhailla draamasarjojen pääosapalkinnoilla. Colman näytteli sarjassa kuningatar Elisabetia. O'Connor puolestaan nähtiin sarjassa kruununprinssi Charlesin roolissa.
– The Crownin tekeminen on ollut viimeiset kaksi vuotta palkitsevinta elämässäni, O'Connor sanoi gaalassa.
Colman kommentoi palkintoaan ihanaksi lopuksi poikkeukselliselle matkalle upean perheen kanssa. Hän muisti kiitospuheessaan koronapandemian aikana kuollutta isäänsä, joka "olisi rakastanut tätä kaikkea".
The Crownin käsikirjoittaja Peter Morgan pokkasi Emmyn parhaasta käsikirjoituksesta.
– Nyt on juhlan aika. Olen sanaton ja hyvin, hyvin kiitollinen, sarjan luoja ja käsikirjoittaja Morgan sanoi satelliittiyhteyden välityksellä Lontoosta, jossa oli paikalla sarjan näyttelijöitä sekä muita tekijöitä.
The Crown kahmi myös draamasarjojen parhaat sivuosapalkinnot. Tobias Menzies näytteli sarjassa prinssi ja Britannian entistä pääministeriä .
