Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n pääjohtaja Mika Salminen arvioi MTV:n Uutisextrassa, että sote-rahoitusmallissa ilmenneet ongelmat johtuvat osittain alueiden toiminnasta.
THL:n pääjohtaja Mika Salminen varoittaa, että hyvinvointialueiden rahoitusmallia ei voi muuttaa nopeasti. Salmisen mukaan liian nopeat muutokset aiheuttaisivat kaaosta.
Hallitus on tekemässä hyvinvointialueiden rahoitusmalliin muutoksia ja myös kaikkien eduskuntapuolueiden parlamentaarinen ryhmä ryhtyy pohtimaan asiaa.
Diagnoositietojen toimittamisessa on ollut ongelmia, ja sairastavuus vaikuttaa merkittävästi alueen valtiolta saamaan rahoitukseen.
THL:n Salminen arvioi, että ongelmat johtuvat osittain hyvinvointialueiden toiminnasta.
– On aivan selvää, että näin suuressa muutoksessa mikään ei mene niin sanotusti täysin kuin Strömsössä vaan jotain ongelmia saattaa tulla. Ehkä alueet olivat aliarvioineet sen, miten tärkeää on, että heidän tuottamansa tiedot ovat ajantasaisia, laadukkaita ja kattavia. Nyt sitten, kun joillekin on valjennut, että ihan kaikki tieto ei ole kulkenut, niin on ehkä helpompaa löytää siitä mallista vikaa kuin siitä, että tieto ei ole kulkenut, arvioi Salminen MTV Uutisten haastattelussa.
Salmisen mielestä niiden alueiden, jotka kokevat hävinneensä rahaa, pitäisi ensin laittaa oma tieto kuntoon.
Hyvinvointialueilta on toisaalta arvosteltu Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta muun muassa epäselvistä ohjeista ja tietojärjestelmien puutteista.
Liian monimutkainen malli?
Muun muassa Talouspolitiikan arviointineuvosto on ehdottanut rahoitusmallin yksinkertaistamista niin, että diagnoositietojen sijaan ryhdyttäisiin käyttämään vain demografisia ja sosioekonomisia mittareita kuten ikärakennetta ja työttömyysastetta.
