Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan koronapassin muuttamista rokotepassiksi ei voi perustella tartuntojen leviämisen estämisellä.
Hallitus haluaa laajentaa koronapassin käyttöä sekä toivoo koronapassin muuttamista rokotepassiksi.
– Hallituksen tahtona on kyllä edetä rokotuspassin suuntaan, mutta voi olla, että tämä on Suomen perusoikeuksien näkökulmasta haasteellista, pääministeri Sanna Marin (sd.) totesi eilen hallituksen koronaneuvottelujen jälkeen.
Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) lakiluonnoksen mukaan koronapassin ja sen laajentamisen tavoitteena on vähentää tartuntojen leviämistä.
– Tavoitteena on käynnissä olevan pandemian aikana estää koronatartuntojen leviämistä ihmisten kokoontumisissa ja siten mahdollistaa yhteiskunnan mahdollisimman normaali terveysturvallinen toiminta, luonnoksessa todetaan.
Lue myös: Huippuasiantuntijat: Koronatartuntojen määrä on todellisuudessa viisinkertainen – epidemian huippu lähellä
Lakiluonnoksen mukaan koronapassia voitaisiin jatkossa vaatia myös ilman rajoituksia. Lisäksi koronapassi voitaisiin määrätä pakolliseksi ravintoloihin ja asiakastiloihin.
Marinin mukaan samalla valmistellaan mahdollista koronapassin muuttamista rokotepassiksi niin, että negatiivista testitulosta ei kelpuutettaisi passiin.

