Liikenneturvan kyselyn mukaan moottorikelkkoihin liittyvien liikennesääntöjen tuntemuksessa on reilusti parannettavaa.
Moottorikelkkaa ajaneista suomalaisista alle 60 prosenttia kokee osaavansa kelkkailuun liittyvät säännöt hyvin tai vähintään pääpirteissään. Joka kolmas Liikenneturvan kyselyyn vastanneista myöntää, etteivät edes kaikki perusasiat ole hanskassa.
Liikenneturvan yhteyspäällikkö Petri Niska on näinkin laajasta osaamattomuudesta huolissaan.
– Vaikka monelle moottorikelkkailu voi olla vain vapaa-ajan hupia, on sarviin tarttuvan ymmärrettävä, että moottorikelkka on ajoneuvo. Sen kuljettajan on tiedettävä missä kelkalla saa ajaa, tunnettava nopeusrajoitukset sekä ikä- ja ajokorttivaatimukset, Niska sanoo Liikenneturvan tiedotteessa.
Lue myös: Poliisi: Moottorikelkka on yhdessä asiassa aivan omissa sfääreissään, eikä se ole hyvä juttu
Moottorikelkkailu ei ole jokamiehenoikeus
Kyselyyn vastanneista ja kelkkakokemusta keränneistä lähes 30 prosenttia kompuroi promillerajan kanssa. Valtaosa kuitenkin tiesi, että moottorikelkan kuljettajaa koskee sama promilleraja kuin autoilijaakin.
Niin ikään vajaalla kolmanneksella oli vaikeuksia ymmärtää, missä moottorikelkalla saa ajaa. Niska muistuttaa, että moottorikelkkailu ei ole jokamiehenoikeus, eikä kelkalla saa ajaa tiellä kuin poikkeustapauksissa. Maastossakin saa ajaa vain maanomistajan luvalla.
– Virallisella kelkkailureitillä ei tarvita erillistä lupaa, mutta kuljettajalla tulee olla vähintään T-luokan ajokortti. Epävirallisilla kelkkaurilla lupakäytäntö vaihtelee alueittain, ja ne tulee selvittää ennen liikkeelle lähtöä. Esimerkiksi valtion mailla oleville urille lupaa lähdetään kysymään Metsähallitukselta, Niska sanoo.
