Kostean joulukuun jälkeen moni vähentää alkoholin juomista tai ryhtyy jopa tipattomalle tammikuulle. Jo kuukauden pidättäytyminen iloliemestä edistää terveyttä.
Loppuvuoden pyhien jälkeen olo saattaa olla turvonnut ja ähky. Samaan aikaan uuden vuoden ja vuosikymmenen alku on monelle elämänmuutosten aikaa. Osa ryhtyy tipattomalle sekä oloaan että terveyttään parantaakseen.
Kuukauden pidättäytyminen alkoholista onkin terveydelle hyödyllistä.
Lue myös: Tutkijat nimesivät viisi "alkoholistiprofiilia" – näin ikä vaikuttaa ongelmien ilmenemiseen
Alkoholittomuus pienentää diabeteksen ja maksasairauden riskitekijöitä
Vuonna 2018 ilmestyneessä brittitutkimuksessa havaittiin, että kuukauden tipattomuus paransi ihmisten insuliiniresistenssiä, laski verenpainetta ja kolesterolia sekä vähensi syövän kasvamiseen liittyvien tekijöiden määrää veressä.
Yhteensä 141 ihmisen otantaan perustuvat tulokset vahvistavat käsitystä, jonka mukaan alkoholista pidättäytyminen pienentää riskiä sairastua syöpään, kakkostyypin diabetekseen ja rasvamaksaan.
Myös New Scientist -tiedelehden työntekijät huomasivat vuonna 2013 suorittamassaan kokeessa, että viiden viikon tipattomuus näkyy ihmisen terveydessä. Tuopin syrjään sysänneiden osallistujien maksaan kertynyt rasva väheni vähintään 15 prosentilla. Myös heidän veren glukoositasonsa laskivat, mikä pienentää riskiä diabetekseen ja metaboliseen oireyhtymään.
