Niin tupakointi, ikääntyminen, lääkkeet, eturauhasleikkaus kuin Peyronien tauti voivat saada peniksen lyhenemään.
Onko koolla väliä, kuuluu ikiaikainen kysymys. Sosiaalisessa mediassa on jo aiemmin listattu pienen peniksen etuja, mutta silti harva mies varmasti toivoisi oman mittansa olevan pienempi. Useat miehet lisäksi yliarvioivat peniksensä koon.
Peniksen kutistuminen on kuitenkin mahdollista. Pahimmillaan Mirrorin mukaan koko voi pienentyä jopa 2,5 senttimetriä.
Peniksen koolle tai muodolle ei ole olemassa yhtä normaalia, sillä kaikilla miehillä on hiukan erilaiset. Laajan tutkimuksen mukaan peniksen keskivertomitta erektiossa on 13,12 cm ja ympärysmitta 11,66 cm, mutta muutamat asiat voivat vaikuttaa näihin mittoihin.
Tupakointi
Tupakoinnin tiedetään aiheuttavan syöpää, sydänsairauksia ja lisäävän halvauksen riskiä monien muiden vaarallisten sairauksien lisäksi. Miesten tosin kannattaa tumpata tupakka myös siitä syystä, että penis voi pienentyä tupakoinnin seurauksena.
Tupakan myrkyt voivat vaurioittaa peniksen verisuonia. Lisäksi tupakointi tuhoaa lihassoluja, joka voi vaikeuttaa erektion saamista kovasta kiihottumisesta huolimatta.
Bostonin yliopiston vuonna 1998 tekemä tutkimus pääsi samaan tulokseen tutkiessaan 200 miehen peniksiä. Kävi ilmi, että tupakoivien mitta oli lyhyempi verrattuna tupakoimattomiin. Tutkimuksen mukaan tupakoiminen voi estää verenkiertoa penikseen, joka voi saada sen kutistumaan.


