Tiitisen kirja perkaa Mauno Koiviston ex-vävyn outoja bisneksiä 1980-luvulla – Komulainen kuuli kirjan sisällöstä toimittajalta: "Ai ne asiat"

Myös Komulaisen väitettiin käyttäneen appensa nimeä ja asemaa hyväkseen. Komulainen itse kuitenkin kiisti tämän presidentin kysyttyä asiasta.

– Komulaisen osalta koko touhussa oli hieman "Uuno Turhapuro, presidentin vävy" -piirteitä. Hän vaikutti toimissaan kovin kokemattomalta, suorastaan hyväuskoiselta hölmöltä. Siksi hämärämiehet pääsivätkin liian lähelle.

Presidentti oli Komulaisen suhteen kuin ymmärtäväinen ja pyrki toimillaan suojaamaan tätä.

Uudelleenvalitun presidentin Mauno Koiviston tytär Assi miehensä Jari Komulaisen kanssa Presidentinlinnan lehterillä Koiviston virkaanastumispäivänä maaliskuun 1. 1988.Timo Hämäläinen / IS / Lehtikuva

Kohu leviää

Myös media kiinnostui Komulaisen yrityskuvioista, ja tieto niistä levisikin laajalle.

Syksyllä 1984 Koivisto antoi Tiitiselle luettavaksi perheystävänsä, kauppa- ja teollisuusministeri Seppo Lindblomin laatiman muistion, joka liittyi Komulaisen liikekumppaneihin.

Sen lisäksi Tiitinen luki Komulaisen oman kirjallisen selvityksen tapahtuneista. Siinä Komulainen lupasi ottaa etäisyyttä epämääräisiin liikekumppaneihinsa ja luopua osuudestaan yhtiössä.

– Ratkaisu noudatti Yhdyspankin pääjohtajan Mika Tiivolan suositusta. Koivisto antoi minun kuunnella nauhalta pääjohtajan kanssa käymänsä puhelinkeskustelun. Tiivola piti viisaana irrottautua Lundénin ja Lehtisen yhtiökumppanuudesta. Lisäksi hän varoitti Komulaisen epärealistisista hankkeista muun muassa Australiassa.

Lupauksistaan huolimatta Komulainen jatkoi kuitenkin vielä vuoden kuluttuakin jonkinlaisessa roolissa Lehtisen ja Lundénin liiketoimissa.

Koivisto oli Tiitisen mukaan hyvin pettynyt ja olisi halunnut pitää asian erillään valtiollisesta instituutiosta. Hän kuitenkin palkkasi oikeuskansleri Kai Kortteen suosituksesta arvostetun juristin Kullervo Kemppisen Komulaisen asianajajaksi.

– Koivisto pyysi minua ottamaan yhteyttä Kemppiseen ja kertomaan presidentin terveisinä, mitä talouselämän puolella kerrotaan Komulaisesta. Soitinkin hänelle heti samana päivänä. Siitä lähtien tiedot presidentin ja Kemppisen välillä kulkivat pääsääntöisesti minun kauttani.

Poliisi etsii Komulaista

Kohu Komulaisen ympärillä ei ottanut laantuakseen, ja heinäkuussa 1986 Koivisto sai vihjeen, että Komulaisen tekemisistä olisi tekeillä kirjakin. Tiitinen itse ei pystynyt tätä vahvistamaan.

– Koivisto pyysi, että välittäisin kuitenkin tiedon asianajaja Kemppiselle. "Kemppisen pitää olla kaikesta perillä, mitä tapahtuu, näin on sovittu." Samalla hän kertoi maksaneensa Kemppisen laskut eräänlaisena palovakuutuksena, kuten hän asian ilmaisi.

Seuraavana kesänä juttu sai lisää ikäviä sävyjä.

– Juhannuksen alla 1987 soitin Koiviston kesäasunnolle Inkoon Tähtelään. Jari Komulaista kaivattiin keskusrikospoliisissa. Siellä oli alettu tutkia Komulaisen ja kumppaneiden yhtiöiden konkursseista tehtyjä kolmea rikosilmoitusta.

Poliisi olisi tahtonut kuulustella Komulaista, mutta tätä ei löytynyt mistään. Jossakin vaiheessa kesää tuli tieto, että poliisi oli viimein löytänyt Komulaisen ja pidättänyt tämän syylliseksi epäiltynä. Komulainen oli pidätettynä Pasilassa muutaman päivän ajan.

Prosessi oli pitkä, ja sen lopputulos oli Tiitisen mukaan mitä todennäköisimmin melkoinen helpotus Koivistolle: Komulainen kumppaneineen joutui oikeuteen, mutta ketään ei lopulta tuomittu rikoksista.

Tiitisen mukaan Komulaisen tapaus tärveli myös suojelupoliisin ja keskusrikospoliisin välisiä suhteita. Tiitisen sanoin asiasta muodostui "eräänlainen kolmiodraama Supon, KRP:n ja presidentin välille". 

Komulainen ei ole kiinnostunut kirjasta

Jari Komulainen kertoo MTV Uutisille puhelimitse, ettei ole kirjaa lukenut – eikä ole myöskään halukas sitä tekemään. Komulainen ei ollut tietoinen, mistä kirjan hänestä kertova luku tarkalleen kertoo.

– Joku sanoi minulle, että kirjassa on kohta, jossa minut on mainittu. En tiedä siitä tarkemmin. Valaisisitko vähän, Komulainen tiedustelee toimittajalta.

Kerrottaessa, että kyseessä ovat Komulaisen yritysasiat 1980-luvulla, hän kommentoi seuraavasti:

– Ai ne asiat. En minä muista niistä enää. Siinä käytiin kai käräjiä jonkin aikaa veronmaksajien rahoilla. Sitten käräjäoikeuden tuomari heitti koko tapauksen ulos ja sanoi, ettei tässä ole mitään.

– Muistaakseni tuomari vielä vähän naureskelikin sille, että tällaisiakin tuodaan tänne.