Mercedes-Benz lähti mukaan katumaasturibuumiin 90-luvun lopussa M-sarjalla. Vuonna 2015 nimi vaihtui GLE:ksi ja nyt mallisarjasta nähdään neljäs sukupolvi.
Katumaasturien tarjonta on kasvanut viime vuosina tasaiseen tahtiin ja autoluokan suosio etenkin pienemmissä kokoluokissa on lisääntynyt. Isompien mallisarjojen kysyntä ei ole kasvanut samaa tahtia pienempien kanssa, mutta ne ovat vakiinnuttaneet asemansa valmistajien mallistoon vajaassa 20 vuodessa.
Yksi näiden isomman isojen katumaasturien joukkoon kuuluvista malleista on Mercedeksen GLE, josta nähdään Pariisin autonäyttelyssä täysin uusi versio. Auton ulkonäkö noudattelee Mercedeksen nykytyylin mukaista pyöreää ja puhdaslinjaista tyyliä. Edeltäjään verrattuna GLE:n akseliväli on venähtänyt 80 millillä kokouslukemaan 2995 millimetriä, minkä myötä takapenkkiläisillä on huomattavasti avarammat oltavat. Tavaratilaa on perusmuodossaan tarjolla 825 litraa ja parhaimmillaan tila laajenee yli kahteen kuutioon. Lisävarustelista voi halutessaan poimia myös kaksi lisäpenkkiä tavaratilaan.
Kuljettajan ympäristö edustaa Mercedeksen muissa malleissa nähtyä tyyliä. Multimediajärjestelmää käytetään uudella MBUX-käyttöliittymällä, joka esiteltiin ensimmäisenä uudessa A-sarjalaisessa alkuvuodesta. GLE:ssä järjestelmä koostuu kahdesta 12,3-tuumaisesta näytöstä ja järjestelmää on kehitetty vastaamaan myös maastoajon vaatimuksia.
Uusi GLE on luonnollisesti pakattu täyteen valmistajansa viimeisintä teknologiaa. Uutuuksien joukkoon lukeutuu muun muassa uusi 48 voltin sähköjärjestelmään perustuva ilmajousitukseen yhdistyvä aktiivijousitus. Nimellä E-Active Body Control kulkeva järjestelmä mahdollistaa jokaisen pyörän jousituksen ja iskunvaimennuksen itsenäisen ohjaamisen. Auto on mahdollista varustaa myös Offroad-varustepaketilla, minkä myötä GLE:n maasto-ominaisuudet nousevat valmistajan mukaan uudelle tasolle.
– Uusi GLE ei ainoastaan ole mukavampi kuin koskaan maantiellä, vaan näyttää myös ylivoimaisen suorituskykynsä maastoajossa toteaa, Mercedes-Benzin kehitysjohtaja .




