Erika Vikman on Uuden Musiikin Kilpailussa mukana kappaleellaan ICH KOMME.
Ylen Uuden Musiikin Kilpailun finalistit julkistettiin keskiviikkona 8. tammikuuta. UMK-finaali järjestetään Tampereen Nokia Arenalla 8. helmikuuta.
Tänä vuonna paikasta Euroviisuissa kisaavat Neea River, Nelli Matula, Costee, Viivi, One Morning Left, Goldielocks ja Erika Vikman.
Lue myös: UMK-finalisti Viivin osallistuminen vuoti vahingossa someen ennen aikojaan: "Meillä oli pieni ajoitushäikkä"
Vikman on mukana kilpailussa toista kertaa, sillä hän osallistui UMK:hon vuonna 2020 kappaleellaan Cicciolina. Hän sijoittui tuolloin toiseksi, mutta ei kuitenkaan koe hävinneensä.
– Tavallaan voitin. Voitin itselleni uran Suomessa. Euroviisuja ei edes järjestetty, niin tavallaan se olisi ollut aika surkea tilanne. Olin todella onnellinen siihen sijoitukseen. Nimenomaan koin, että se oli tietynlainen voitto, Vikman kertoi MTV Uutisille kilpailun mediatilaisuudessa.
