Toni Varis kokee tulleensa irtisanotuksi ilmoitettuaan avioliitosta miehensä kanssa. Ex-työnantaja sanoo, että tapauksesta on käynnistetty selvitys. Setan mukaan sateenkaari-ihmisten kokemasta syrjinnästä vain murto-osa tulee tietoon.
Työeläkeyhtiö Ilmarisella koeajalla ollut Toni Varis irtisanottiin koeajan toiseksi viimeisenä päivänä.
Hän kertoo LinkedIn-tilillään, Facebookissa ja Twitterissä, että irtisanomista edelsi keskustelu esihenkilön kanssa, jossa Varis oli ilmoittanut vaihtavansa miehensä kanssa rekisteröidyn parisuhteensa avioliitoksi. Variksen mukaan esihenkilö oli tylysti kommentoinut: "Homot voi mennä töihin [työeläkeyhtiö] Varmaan!".
Varis kertoo päivityksissään olevansa tapahtuneesta hajalla ja rikki.
"Tällaistako on #ParempaaTyöelämää työeläkeyhtiössä vuonna 2022 ja vielä kun menossa on pridekuukausi?", kirjoittaa Varis LinkedInissä.
MTV Uutiset ei tavoittanut Varista henkilökohtaisesti, mutta toimitus on lukenut useita hänen päivityksiään.
Ilmarinen: Ehdoton nollatoleranssi
Ilmarisen henkilöstöjohtaja Sami Ärilä kommentoi tapausta MTV Uutisille.
– Olemme käynnistäneet sisäisen selvityksen tilanteesta, ja vakavat syytökset otetaan ehdottomasti vakavasti. Tämä on asia, jossa meillä on ehdoton nollatoleranssi, ja tällaiset tutkitaan totta kai perin pohjin.
Ärilä kertoo, että työntekijään ei ole vielä otettu yhteydessä tapahtuneesta, mutta tarkoitus on keskustella hänen kanssaan tilanteesta piakkoin.
Tilanteessa on hänen mukaansa kaksi erillistä tapausta.
– Toinen on työsuhteen päättymiseen liittyvät asiat ja syyt, joita en voi yksittäistapauksena kommentoida yksityisyydensuojan takia.
– Mutta yleisellä tasolla, jos työsuhde tai koeaika puretaan, siihen on aina olemassa painavat perusteet, jotka eivät ikinä liity yhdenvertaisuuteen tai tasa-arvoon, vaan työhön ja työsuoritukseen. Tällaisilla syillä meillä ei ikinä ole päätetty eikä päätetä työsuhteita, Ärilä sanoo.

