Uuden hallituksen koulutuslinjaukset ja muutostoiveet herättävät kiitosta mutta myös huolta, eikä työ tule olemaan yksinkertaista, korostavat Huomenta Suomessa vierailleet OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto ja tuore opetusministeri Anna-Maja Henriksson (r.).
Murto kertoo olevansa pääosin tyytyväinen uuden hallituksen koulutukseen liittyviin linjauksiin.
– Siihen nähden, kun hallituksen tavoite on vahvasti tasapainottaa julkista taloutta, voisi sanoa, että koulutustavoitteet ovat melko hyvin huomioitu siinä kokonaisuudessa, hallitusohjelmassa. Ja siellä on myös hyvin paljon saatu OAJ:n tärkeitä tavoitteita läpi, Murto kommentoi mutta jatkaa:
– Myös ristiriitoja ja leikkauksia siellä on.
Kysymykseen siitä, onko koulutus nyt erityissuojelussa, Murto ei vastaa täysin vakuuttuneesti.
– Siellä on hyviä tavoitteita, esimerkiksi varhaiskasvatuksen opettajan koulutusmäärien nosto, vahva satsaus perusopetukseen ja oppimisen tukeen sekä muun muassa vähimmäistuntien määrän nosto. Lukiokoulutukseen tulee myös jonkin verran lisärahoitusta, ja opinto-ohjausta. Ja sitten ammatillisessa koulutuksessa lähiopetuksen riittävä määrä halutaan turvata, ja korkeakoulupaikkojen määrää nostaa.
– Ristiriitaa taas aiheuttaa se, että esimerkiksi kuntien indeksiä leikataan, päiväkodin johtajien kelpoisuuksia väljennettäisiin, vaikka vahva tahtotila hallitusohjelmassa on panostaa pedagogiikkaan. Leikkaukset vapaaseen sivistystyöhön ja niin edelleen. Siellä on paljon hyvää, mutta myöskin negatiivisia asioita.
Ensimmäistä päiväänsä opetusministerinä viettävä Henriksson ylistää uuden hallituksen koulutuspanosta.
– On varsin hienoa, että tämä hallitus panostaa peruskouluun ja perusopetukseen. Halutaan päästä takaisin siihen, että Suomessa jokainen lapsi osaa lukea, kirjoittaa ja laskea, kun päättää koulunsa.
Katso koko keskustelu jutun ylälaidassa olevalta videolta.
