Miten EU vastaisi Yhdysvaltojen presidentinvaalit voittaneen Donald Trumpin uhkauksiin, joissa on puhuttu tullimuurien pystyttämisestä Euroopalle sekä tuen poistamisesta Ukrainalta?
Näihin kysymyksiin media pyrki saamaan vastauksia, kun EU-maiden poliittiset johtajat kokoontuivat torstaina ja perjantaina epäviralliseen kokoukseen Unkarin Budapestiin.
Ennen kokousta EU-lähteet kertoivat, että valmistelut Trumpin tuotitulleja koskevista vastauksista ovat EU-komissiossa vauhdissa. Sen sijaan epäselvemmäksi on jäänyt, miten EU voisi vastata uskottavasti pahimpaan mahdolliseen Ukraina-skenaarioon.
EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen nosti tänään kokouksen jälkeen esille kansainväliseen rikkaiden G7-maiden 45 miljardin euron lainapakettiin, jonka pitäisi auttaa Ukrainaa hänen mukaansa vuoteen 2026 saakka. Siinä ei ole kuitenkaan mitään uutta.
Lue myös: Pöllöraati: Trump teki palveluksen Euroopalle
Ensisijaisesti EU pyrkiikin välttämään katastrofiskenaarion puhumalla Trumpille järkeä.
–Minun mielestäni on tärkeää keskustella yhdysvaltalaisten ystäviemme kanssa siitä, että Venäjä ei ole uhka vain Euroopalle. Vaan se on uhka maailmanlaajuiselle turvallisuudelle kokonaisuudessaan, von der Leyen sanoi.
Johtajat vetoavat muun muassa Trumpin huoleen Kiinan vallan kasvamisesta. Hallinnon vaihduttua selviää, meneekö puhe perille.
Suora uhka talouteen
Suora uhka EU:n taloudelle ovat tullimuurit, joita Donald Trump on uhannut pystyttää kaupan esteeksi. Trumpin väläyttämät 10–20 prosentin tuontitullit vaikuttaisivat vakavasti Euroopan talouteen.
Aihe liittyi perjantain kokouspäivän pääaiheeseen, joka käsitteli EU:n takamatkalle jäänyttä kilpailukykyä. Unilukkareina olivat EKP:n pääjohtaja Christine Lagarde ja entinen pääjohtaja , joka on laatinut synkän raportin unionin kilpailukyvystä.