Presidentti Donald Trump kertoo Yhdysvaltojen kieltävän koronaviruksen takia matkustamisen Euroopasta Yhdysvaltoihin 30 vuorokauden ajaksi, mediat kertovat. Trump sanoi, että rajoitus ei koske Britanniaa.
CNN:n mukaan rajoitukset eivät koske koko Eurooppaa vaan vain Schengen-maita, joihin myös Suomi kuuluu. Maan turvallisuudesta vastaava ministeriö kertoi tiedotteessaan, että rajoitus koskee lähes kaikkia ulkomaalaisia, jotka ovat 14 päivää ennen suunniteltua saapumista oleskelleet joissakin alueen maista.
Finnair kertoo Twitterissä, että se käsittelee ilmoituksen vaikutusta lentoihinsa tänään.
Kiellon on tarkoitus tulla voimaan perjantaina keskiyöllä paikallista aikaa. Ajatus on, että uusia tartuntoja ei pääsisi maahan.
– Kiellämme kaikki matkat Euroopasta Yhdysvaltoihin seuraaville 30 päivälle. Uudet säännöt tulevat voimaan perjantaina keskiyöllä. Näitä rajoituksia mukautetaan olosuhteiden mukaan, presidentti sanoi Valkoisesta talosta.
Hänen mukaansa poikkeuksia on luvassa esimerkiksi yhdysvaltalaisille, joille on suoritettu asianmukaiset seulonnat. CNN kertoo, että tämä koskisi muun muassa myös ihmisiä, joilla on pysyvä oleskelulupa maassa.
Televisioidussa puheessaan Trump vastasi kritiikkiin koronaviruksen leviämisen hoitamisesta. Hänen mukaansa viruksella ei tule olemaan mahdollisuutta.
– Tämä on nykyhistorian aggressiivisin ja kattavin pyrkimys taistella ulkomaista virusta vastaan, presidentti sanoi.
Trump korjaili sanomisiaan Twitterissä
Trumpin puheen mukaan kielto ei koskisi ainoastaan matkustamista vaan kaikkea Euroopasta tulevaa, esimerkiksi kauppaa ja rahtia.
– Keskustelemme kaikesta, joka tulee Euroopasta, hän sanoi.
Myöhemmin presidentti tviittasi, että kielto koskee ihmisiä eikä tuotteita, ja että kielto ei vaikuttaisi kauppaan.
Presidentti kuvaili toimia järeiksi, mutta välttämättömiksi.
Trumpin mukaan virus on levinnyt Euroopassa, koska maanosan valtiot eivät pysäyttäneet matkustamista Kiinasta, josta pandemia sai alkunsa.