Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on julkistanut kolmivaiheisen suunnitelman maan talouden avaamiseksi koronaviruspandemian keskellä.
Katso yllä oleva video: Presidentti Trump hermostui alkuviikosta lehdistötilaisuudessa ja väitti "täyden vallan" olevan hänellä!
Trumpin suunnitelma on suuntaa-antava eikä sido osavaltioiden kuvernöörejä. Osavaltiot tekevät omat ratkaisunsa siitä, milloin ne höllentävät omia rajoituksiaan.
Suunnitelmassa annetaan suositukset siitä, missä tahdissa avata esimerkiksi ravintolat, kuntosalit ja koulut.
Trumpin mukaan Yhdysvallat voi nyt siirtyä tiukoista rajoitustoimista varovaiseen talouden avaamiseen, koska epidemian huippu uusien tartuntojen määrässä laskettuna on jäänyt jo taakse.
– Asiantuntijaryhmämme on sitä mieltä, että voimme avata sodassamme seuraavan rintaman, jota kutsumme Amerikan avaamiseksi uudelleen. Niin me teemme, me avaamme tämän maan, Trump sanoi Valkoisen talon lehdistötilaisuudessaan uutiskanava CNN:n mukaan.
– Emme avaa kaikkea kerralla, vaan varovaisesti askel kerrallaan.
Lue myös: MTV seuraa koronan leviämistä maailmalla: Ranskassa 18 000 kuollut koronavirukseen – kaksi kolmasosaa maailman kuolonuhreista eurooppalaisia
Vaiheittain kohti uutta normaalia
Valkoisen talon sivuilla julkaistun suunnitelman ensimmäisessä vaiheessa muun muassa ravintolat, elokuvateatterit ja kuntosalit avattaisiin, mutta niissä pitäisi noudattaa tiukkoja sosiaalisen etäisyyden linjauksia.
Baarit pysyisivät kiinni. Myös ne koulut, jotka ovat nyt suljettuina, pysyisivät yhä kiinni. Yli 10 hengen kokoontumisia tulisi välttää, kuten myös ei-välttämätöntä matkustamista.
Ihmisiä kehotettaisiin edelleen tekemään etätöitä jos se on mahdollista. Riskiryhmiin kuuluvia kehotettaisiin pysymään edelleen eristyksissä.