YK:n mukaan liukuporrasongelmat liittyivät turvamekanismiin, jonka oli mahdollisesti laukaissut Trumpin oman tiimin videokuvaaja.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vaatii tutkintaa YK:ssa kohtaamiensa teknisten ongelmien vuoksi. Trumpin mukaan tapauksissa on kyse sabotaasista.
Tiistaina YK:n päämajassa liukuportaat pysähtyivät juuri, kun Donald Trump ja hänen vaimonsa Melania Trump nousivat niihin. Tämän jälkeen muun muassa teleprompteri-lukulaitteen kanssa oli ongelmia, kun Trump piti puhetta YK:n yleiskokoukselle.
Trump otti kummankin tapauksen esiin jo lähes tunnin mittaiseksi venähtäneessä puheessaan, jossa hän arvosteli YK:n toimintaa yleisemminkin.
Trump esitti vaatimuksensa tutkinnasta keskiviikkona Washingtonin aikaa Truth Social -viestipalvelussaan julkaisemassa päivityksessä.
Päivityksessään Trump sanoi, että hänen puheensa aikana oli ollut ongelmia myös äänentoistossa. Trumpin mukaan auditoriossa oli voinut kuulla puheen vain korvanapeista. Trump sanoi, että hänen vaimonsa ei kuullut puhetta laisinkaan.
– Tämä ei ollut sattumaa, tämä oli kolmoissabotaasia YK:ssa. Heidän pitäisi hävetä. Lähetän kopion tästä kirjeestä pääsihteerille ja vaadin välitöntä tutkintaa, Trump kirjoitti.
– Ei ihme, että Yhdistyneet Kansakunnat ei ole pystynyt tekemään työtä, jota varten se on olemassa, hän jatkoi.
Trump vaati, että kaikki valvontakameroiden nauhat liukuportailta säästetään.
YK: Teleprompteria operoi Valkoinen talo
YK:n pääsihteerin tiedottaja Stephane Dujarric kertoi tiistaina lausunnossa, että liukuportaiden turvamekanismi oli pysäyttänyt portaat. Hänen mukaansa turvamekanismin oli saattanut laukaista Trumpin tiimiin kuulunut videokuvaaja.
Dujarricin mukaan videokuvaaja oli halunnut kuvata Trumpien saapumista rakennukseen ja astunut liukuportaille ennen presidenttiparia päästäkseen portaiden huipulle ennen heitä. Kun kuvaaja oli päässyt portaiden yläpäähän, presidenttipari oli astunut ensimmäisille askelmille portaiden alapäässä, minkä jälkeen portaat pysähtyivät.
