Yhdysvallat on keskittänyt syksyn mittaan Karibianmerelle niin paljon sotavoimaa, ettei vastaavaa ole nähty sitten Kuuban ohjuskriisin 1960-luvulla.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt saarron pakotteiden alaisille öljytankkereille, jotka matkaavat Venezuelaan tai lähtevät sieltä.
Trump kertoi asiasta Truth Social -viestipalvelussaan Suomen aikaa keskiviikon vastaisena yönä.
Lue myös: Venezuela Trumpin öljytankkerisaarrosta: Järjenvastaista
Trump syyttää lisäksi Venezuelan varastaneen Yhdysvalloilta muun muassa öljyä ja maata, mutta ei avaa syytöksiään tämän tarkemmin.
Hän uhkaa kasvattaa Venezuelan ympäröivän laivaston kokoa, jos maa ei palauta tätä väitetysti anastettua varallisuutta.
Trump kertoi asiasta Truth Social -viestipalvelussaan noin viikko sen jälkeen, kun Yhdysvallat oli ilmoittanut takavarikoineensa öljytankkerin Venezuelan rannikon edustalla. Tapauksen seurauksena Venezuela on syyttänyt Yhdysvaltoja merirosvouksesta.
Yhdysvallat ilmoitti tämän jälkeen asettavansa pakotteita useille muille aluksille.
Yhdysvallat on jo asettanut pakotteita Venezuelan öljyntuotannolle, mutta öljynviennin estäminen voisi mahdollisesti lamauttaa maan jo ennestään vaikeuksissa olevan talouden.
Trump: Maduron hallinto on terroristijärjestö
Tuoreessa päivityksessään Trump antaa lisäksi ymmärtää, että Yhdysvallat olisi julistanut Venezuelan presidentin Nicolas Maduronhallinnon ulkomaiseksi terroristijärjestöksi.
