MTV Uutiset seurasi Iranin ja Lähi-idän tilannetta tässä artikkelissa keskiviikkona 18. maaliskuuta.
Tärkeimmät käänteet Lähi-idän tilanteessa nyt
Donald Trump ilmoitti, että Yhdysvallat ei enää halua tai kaipaa apua Hormuzinsalmen avaamisessa.
Israelin asevoimat vakuuttaa jälleen, että se tulee tappamaan Iranin uuden korkeimman johtajan Mojtaba Khamenein.
Iranin turvallisuusjohtaja Ali Larijanion kuollut.
Lennokki-isku osui Suomen Irakin-suurlähetystöön.
Israelin presidentti Isaac Herzog sanoo, että Euroopan pitäisi tukea Israelin pyrkimyksiä tuhota äärijärjestö Hizbollah.
Tämä seuranta on päättynyt. Torstain seurantaan pääset tästä.
Keskiviikko 18. maaliskuuta
21.08:Iran iskenyt Qatarin tärkeimpään kaasulaitokseen – vauriot laajoja
Iranin iskut ovat sytyttäneet tuleen Qatarin merkittävimmän kaasulaitoksen maan pohjoisrannikolla, Qatarin sisäministeriö kertoo. QatarEnergyn mukaan iskut ovat aiheuttaneet laajoja vaurioita.
Yhdysvallat ja Israel iskivät aiemmin tänään Iranin tärkeään kaasulaitokseen Persianlahdella, minkä jälkeen Iran sanoi iskevänsä kostoksi Yhdysvaltojen liittolaisten kaasulaitoksiin Persianlahden alueella.
USA:n tiedustelu: Iran ei yrittänyt rakentaa uudestaan ydinohjelmaansa
Iran ei yrittänyt rakentaa uudestaan uraaninrikastusohjelmaansa sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja Israel tuhosivat sen viime kesänä, sanoo Yhdysvaltain kansallinen tiedustelujohtaja Tulsi Gabbard. Hän kertoi asiasta tänään kirjallisessa todistuksessaan Yhdysvaltain senaatille.
Gabbard, joka on presidentti Donald Trumpin liittolainen, ei toistanut asiaa suullisessa puheenvuorossaan senaattoreille. Hän ei kuitenkaan kiistänyt tietoa demokraattien kovisteltua häntä asiasta.
Trump on toistuvasti perustellut uutta hyökkäystä Iraniin Iranin aiheuttamalla ydinuhalla.
Trump sanoi itsekin kesällä, että Yhdysvallat oli tuhonnut Iranin ydinohjelman täysin. Hän kuitenkin väitti, että ennen uusia iskuja Iran oli parin viikon päässä ydinpommin rakentamisesta.
17.36:Iran jatkanut iskuja Persianlahden maihin
Iran on jatkanut tänään hyökkäyksiään Persianlahden maihin. Saudi-Arabia kertoi torjuneensa kaksi droonia, jotka oli suunnattu sen pääkaupungin Riadin diplomaattialueelle. Saudi-Arabian puolustusministeriö kertoi, että droonit pudotettiin, kun ne olivat lähestymässä suurlähetystöaluetta.
Aiemmin keskiviikkona viranomaiset kertoivat torjuneensa useita drooneja Saudi-Arabian itäisessä maakunnassa.
Lisäksi viranomaiset kertovat torjuneensa ballistisen ohjuksen lähellä Riadista kaakkoon sijaitsevaa suurta lentotukikohtaa, jossa on Yhdysvaltojen joukkoja. Tapauksesta ei aiheutunut vahinkoja tukikohdan ympäristössä. Alueelle on tehty iskuja myös aiemmin sodan aikana.
AFP:n toimittajien mukaan Arabiemiraateissa sijaitsevassa Dubaissa kuultiin myös räjähdyksiä keskiviikon puolella. Paikalliset viranomaiset kertoivat ilmatorjuntajärjestelmien torjuneen Iranista lähetettyjä ohjuksia ja lennokkeja.
17.20:Orpo: EU:ssa ei valmistella Aspides-operaation laajentamista
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan EU:ssa ei olla valmistelemassa unionin Aspides-operaation laajentamista kattamaan Hormuzinsalmea.
Orpo kommentoi asiaa tiedotustilaisuudessaan eduskunnassa.
EU:n Aspides-sotilasoperaation tavoitteena on vapaan merenkulun turvaaminen Punaisellamerellä. Se käynnistettiin suojaamaan kaupallista laivaliikennettä huthien hyökkäyksiltä Jemenin rannikolla.
Orpon mukaan Euroopan on syytä olla mukana meriliikenteen turvaamisessa Hormuzinsalmessa, mutta itse Iranin sota on hänen mukaansa sodan aloittaneiden Yhdysvaltain ja Israelin sota.
17.17: Iran vahvistaa: Tiedusteluministeri Khatibi on kuollut
Iranin presidentti vahvistaa maan tiedusteluministerin Esmail Khatibin kuolleen Israelin viime yönä tekemässä iskussa.
16.05: Öljyn hinta kääntyi nousuun iskujen jälkeen
Raakaöljyn hinta kääntyi nousuun iltapäivällä sen jälkeen, kun Yhdysvallat ja Israel olivat iskeneet Iranin merkittävään kaasulaitokseen.
Brent-öljylaatu lähti yli viiden prosentin nousuun, lähes 109 dollariin barrelilta eli tynnyriltä. WTI-laadun hinta nousi parisen prosenttia 98 dollariin.
Aiemmin tänään öljyn hinta oli kääntynyt laskuun, kun Irak oli ilmoittanut käynnistäneensä rajoitetun öljynviennin Turkin kautta.
Irakin valtiollinen North Oil Company ilmoitti tänään jatkaneensa öljynkuljetuksia rajoitetusti, alustavasti 250000 barrelia. (STT)
14.39: Ruotsin kansalainen teloitettu Iranissa
Ruotsin kansalainen on teloitettu tänään Iranissa, kertoo Ruotsin ulkoministeri Maria Malmer Stenergard.
Henkilö, jota ei ulkoministerin lausunnossa nimetty, pidätettiin Iranissa viime vuoden kesäkuussa.
Iranin median mukaan kyseessä oli mieshenkilö, jota epäiltiin vakoilusta Israelin tiedustelupalvelu Mossadin hyväksi.
Ruotsi oli toistuvasti ottanut vangitsemisen esille Iranin viranomaisten kanssa, mutta mies teloitettiin silti.
– Kuolemanrangaistus on epäinhimillinen, julma ja peruuttamaton rangaistus. Ruotsi yhdessä muun EU:n kanssa tuomitsee sen käytön kaikissa olosuhteissa, Stenergard sanoi.
Hänen mukaansa teloitusta edeltänyt oikeusprosessi ei täyttänyt asianmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia.
14.28: Isku Iranin kaasulaitokseen Persianlahdella
Iranin mukaan Yhdysvallat ja Israel ovat iskeneet Iranin tärkeään kaasulaitokseen Persianlahdella.
Iskut kaasulaitokseen ovat Iranin valtiollisen television mukaan aiheuttaneet tulipalon.
South Pars/North Dome Gas on maailman suurin luonnonkaasukenttä, joka sijaitsee Iranin ja Qatarin merirajalla Persianlahdella.
Iran saa kentältä noin 70 prosenttia kotimaisesta maakaasusta. Kenttä on tärkeä myös Qatarille, jonka kanssa Iran jakaa varannon.
Iranin mukaan paikalle on lähetetty paloviranomaisia tukahduttamaan tulipalon.
13.33 Irakin ilmoitus laski hetkellisesti öljyn hintaa
Raakaöljyn hinta kääntyi tänään ainakin hetkellisesti laskuun sen jälkeen, kun Irak ilmoitti käynnistäneensä rajoitetun öljynviennin Turkin kautta.
Brent-öljylaadun hinta pysyttelee kuitenkin yhä yli sadassa dollarissa barrelilta eli tynnyriltä. Suomen aikaa puoliltapäivin Brent-öljyn hinta oli noin 103 dollaria barrelilta ja WTI-laadun hinta noin 95 dollaria.
Irakin valtiollinen North Oil Company ilmoitti tänään jatkaneensa öljynkuljetuksia rajoitetusti, alustavasti 250 000 barrelia päivässä.
Pörssit sulkeutuivat Aasiassa plussalla, ja Euroopassa pörssit puolestaan avautuivat plusmerkkisesti. Analyytikot varoittavat, että myönteinen mieliala saattaa kuitenkin haihtua, jos tilanne Lähi-idässä pitkittyy ja energianhinnat nousevat Hormuzinsalmen ollessa lähes kokonaan kiinni.
Hormuzinsalmen kautta kulkee normaalioloissa noin viidesosa maailman öljystä. Kuljetukset salmen läpi ovat kuitenkin tyrehtyneet Lähi-idässä käytävän sodan seurauksena, kun Iran alkoi estää kuljetuksia osana sen vastatoimia Yhdysvaltojen ja Israelin ilmahyökkäyksille.
13.17 Israel: Iranin tiedusteluministeri tapettu
Israelin puolustusministeri Israel Katz kertoo Iranin tiedusteluministerin Esmail Khatib kuolleen iskussa keskiviikon vastaisena yönä.
Kuvassa keskellä Iranin tiedusteluministeri Esmail Khatib.
Merkittävän Iranin hallinnon jäsenen kuolemaa ei ole toistaiseksi vahvistettu. (Reuters)
5.23: Yhdysvallat tehnyt iskun Iraniin Hormuzinsalmen lähelle
Yhdysvallat on tehnyt iskun Iranin rannikolle lähelle Hormuzinsalmea. Yhdysvaltain asevoimat kertoo asiasta viestipalvelu X:ssä.
Suomen aikaa keskiviikon vastaisena yönä julkaistun päivityksen mukaan iskut tehtiin joitakin tunteja aiemmin. Iskut kohdistuivat Yhdysvaltain asevoimien mukaan iranilaisiin ohjuskohteisiin.
Asevoimat kertoo pudottaneensa alueelle useita järeitä pommeja, joilla voidaan iskeä maan alla oleviin kohteisiin.
Asevoimien mukaan kohteissa olleet meritorjuntaohjukset aiheuttivat uhan kansainväliselle merenkululle Hormuzinsalmessa.
5.12: Iran teki kostoiskun Tel Aviviin
Iran on hyökännyt ohjuksilla Israelin Tel Avivin kaupunkiin kostaakseen kansallisen turvallisuusneuvoston johtajan Ali Larijaninkuoleman.
Asiasta kertovan Iranin valtiontelevision mukaan ohjuksissa käytettiin rypälepommeja.
Ainakin kaksi ihmistä on saanut surmansa, kertoo Israelissa toimiva Punaista Ristiä vastaava kansallinen Magen David Adom -järjestö.
Israelin puolustusministeriIsrael Katz sanoi tiistaina, että Israel oli surmannut Larijanin edeltävänä yönä tehdyllä iskulla. Iran vahvisti Larijanin kuoleman Suomen aikaa myöhään tiistaina.
5.08: Libanon: Israelin iskut surmanneet useita ihmisiä Beirutissa
Libanonin terveysministeriö sanoo, että Israelin iskut Libanonin pääkaupungin Beirutin keskustaan ovat surmanneet ainakin kuusi ihmistä.
Lisäksi iskuissa on ministeriön mukaan haavoittunut yli 20 ihmistä.
Paikallisten mediatietojen perusteella Israel on tehnyt keskiviikon vastaisena yönä ainakin kaksi iskua Beirutin alueelle.
Israel aloitti iskunsa Libanoniin sen jälkeen, kun äärijärjestö Hizbollah ampui raketteja Israeliin vastauksena Iranin ylimmän johtajan surmaamiseen. Maanantaina Israel sanoi aloittaneensa maahyökkäykset Hizbollahia vastaan Libanonin eteläosassa.
Tiistai 17. maaliskuuta
23.05: Iran vahvistaa: Larijani on kuollut
Iranin valtionmedia vahvistaa kansallisen turvallisuusneuvoston johtajan Ali Larijanin kuolleen.
Israelin puolustusministeri Israel Katz kertoi aikaisemmin tänään, että Israel on surmannut Larijanin. Katzin mukaan Larijani kuoli yöllä tehdyssä iskussa. (Reuters)
22.03: Israel haluaa tappaa Iranin uuden johtajan
Israelin asevoimat vakuuttaa jälleen, että se tulee tappamaan Iranin uuden korkeimman johtajan MojtabaKhamenein. Armeijan edustajan mukaan Israelilla ei ole tällä hetkellä tietoa siitä, missä Khamenei on. Hän kuitenkin vakuutti, että korkein johtaja löydetään.
Israelin puolustusministeri Israel Katzkertoi aikaisemmin tänään, että Israel on surmannut Iranin kansallisen turvallisuusneuvoston johtajan Ali Larijanin. Katzin mukaan Larijani kuoli yöllä tehdyssä iskussa.
Israel surmasi Iranin edellisen uskonnollisen johtajan Ali Khamenein runsaat kaksi viikkoa sitten, kun Lähi-idän sota alkoi. (STT)
20.44: Ohjusisku lähellä ydinvoimalaa Iranissa
Iranissa Busehrin kaupungissa ammus on osunut lähelle ydinvoimalaa. Isku tapahtui paikallista aikaa kello seitsemän aikaa illalla.
(Reuters)
19.49: Bagdadissa uusi lennokki- ja raketti-isku Yhdysvaltain suurlähetystöön
Irakin pääkaupungissa Bagdadissa on tehty uusi lennokki- ja raketti-isku Yhdysvaltain suurlähetystöön, kertoo turvallisuusviranomainen nimettömänä uutistoimisto AFP:lle.
AFP:n haastattelemista silminnäkijöistä toinen kertoi nähneensä taivaalla räjähdyksiä, jotka aiheutti suurlähetystön ilmatorjunta. Toinen silminnäkijä kertoi tulipalosta suurlähetystön alueella. Myös turvallisuusviranomainen kertoi lennokin aiheuttamasta tulipalosta.
Viime yönä kerrottiin ainakin neljän ihmisen kuolleen Bagdadissa asuintaloon kohdistuneessa iskussa. Myös Yhdysvaltain suurlähetystöön iskettiin viime yönä.
Maanantai-iltana Bagdadissa iskettiin hotelliin, jossa on myös Suomen suurlähetystö. (STT)
Trump totesi Suomen aikaa tiistaina illalla, että suurin osa Yhdysvaltojen Nato-liittolaisista oli ilmoittanut sille, etteivät ne halua osallistua maan sotilasoperaatioon Iranissa. Tätä Trump kuvaili ”erittäin typeräksi virheeksi”.
17.25: Trump: Emme enää tarvityse Nato-maiden apua
Donald Trump ilmoitti, että Yhdysvallat ei enää halua tai kaipaa apua Hormuzinsalmen avaamisessa.
Trump täsmensi, että Nato-maiden lisäksi myöskään Japanin, Australian tai Etelä-Korean apu ei ole tervetullutta.
15.15: Lufthansa jatkaa lentojen perumista Israeliin
Lentoyhtiö Lufthansa jatkaa lentojen keskeyttämistä Israelin Tel Aviviin 9. huhtikuuta asti. Lufthansa on keskeyttänyt lennot myös Saudi-Arabian pääkaupunkiin Riadiin 5. huhtikuuta asti.
(Reuters)
14.33: Lennokki-isku osui Suomen Irakin-suurlähetystöön
Irakin pääkaupunki Bagdadissa sijaitsevaan Al-Rasheed-hotelliin kohdistui maanantai-iltana drone-hyökkäys.
Al-Rasheed-hotellissa sijaitsee myös Suomen suurlähetystö. Suomen ulkoministeriö vahvistaa MTV Uutisille, että drone-hyökkäys kohdistui samaan rakennukseen.
Hotelli sijaitsee niin sanotulla vihreällä vyöhykkeellä (Green zone), jossa on useita hallinnon rakennuksia ja suurlähetystöjä. Hotelli sai hyökkäyksessä vaurioita.
Iranin turvallisuusjohtaja Ali Larijani on kuollut, sanoo Israelin puolustusministeri.
Larijanin on käytännössä katsottu johtavan Irania sodan aikana maan ylimmän johtajan ajatollah Ali Khamenein kuoltua Yhdysvaltojen ja Israelin iskuissa 28. helmikuuta.
Israelin asevoimat kertoo surmanneensa myös iranilaisen puolisotilaallisen Basij-miliisin johtajan Gholamreza Soleimanin. Israelin asevoimien mukaan Soleimani kuoli Teheraniin tehdyssä iskussa.
Islamilaisen vallankumouksen jälkeen perustetun Basij-miliisin johtaja surmattiin Israelin asevoimien mukaan maanantain puolella.
10.13: Mediat: Israel iskenyt Larijania vastaan
Israel on iskenyt Iranin turvallisuusjohtaja Ali Larijania vastaan, kertovat israelilaismediat uutistoimisto Reutersin mukaan.
Tiedossa ei ole, onko Larijan mahdollisesti kuollut tai haavoittunut. Iran ei ole vahvistanut iskua.
Larijanin on käytännössä katsottu johtavan Irania sodan aikana maan ylimmän johtajan ajatollah Ali Khamenein kuoltua Yhdysvaltojen ja Israelin iskuissa 28. helmikuuta.
Larijani on sanonut Iranin tukevan maan uutta johtajaa, Mojtaba Khameneita, joka on Ali Khamenein poika.
7.58: Kymmenen ulkomaalaista pidätetty Iranissa
Iranin vallankumouskaartin tiedustelu on pidättänyt kymmenen ulkomaalaista Iranissa, kertoo Reuters nojaten iranilaisen puolivirallisen Tasnim-uutistoimiston kertomaan.
Vallankumouskaartin mukaan henkilöt olisivat keränneet arkaluontoista tietoa sekä valmistelleet "kenttäoperaatioita" Iranin koillisosaan. Tietoa henkilöiden kansallisuuksista sekä oloista ei ole.
(Reuters)
5.29: USA:n Bagdadin-suurlähetystöön iskettiin
Irakissa ainakin neljä ihmistä on kuollut asuintaloon kohdistuneessa iskussa maan pääkaupungissa Bagdadissa. Asiasta ovat kertoneet irakilaiset virkamieslähteet.
Eräs virkamieslähde sanoo, että Yhdysvaltain Bagdadin-suurlähetystö päätyi varhain tiistaina niin ikään iskun kohteeksi.
Virkamiehen mukaan lähetystöä vastaan oli isketty kolmella droonilla ja neljällä raketilla. Ainakin yksi drooni oli hänen mukaansa lentänyt sisälle rakennukseen.
5.28:Öljyn hinta jälleen nousussa
Raakaöljyn hinta on ollut tiistain vastaisena yönä jälleen nousussa.
Suomen aikaa puoli kolmen pintaan viitelaatu Brentin barrelihinta oli kohonnut vajaat kaksi prosenttia noin 102 dollariin.
Pohjois-Amerikan WTI-laatu oli niin ikään liki kahden prosentin nousussa ja oli päälle 95 dollaria barrelilta.
5.15: Israelin presidentti: Euroopan pitäisi tukea Israelin pyrkimyksiä tuhota Hizbollah
Israelin presidentti Isaac Herzog sanoo, että Euroopan pitäisi tukea Israelin pyrkimyksiä tuhota äärijärjestö Hizbollah. Hän esitti vaateensa uutistoimisto AFP:n haastattelussa.
Herzog ilmaisi kuitenkin suhtautuvansa myönteisesti Ranskan presidentin Emmanuel Macronin esittämään tarjoukseen isännöidä Pariisissa suoria neuvotteluja Libanonin ja Israelin välillä.
– Neuvottelut ovat erittäin tärkeitä, sillä on jo korkea aika, että saamme tilaisuuden edetä Libanonin kanssa, Herzog sanoi.
Israelin asevoimat sanoi maanantaina, että israelilaisjoukot ovat aloittaneet viime päivinä maahyökkäykset Hizbollahia vastaan Libanonin eteläosassa. Asevoimien mukaan hyökkäykset ovat "rajattuja ja kohdennettuja".
Maahyökkäyksiä edelsivät asevoimien mukaan ilma- ja tykistöiskut.
Libanonin hallinnon mukaan yli miljoona ihmistä on joutunut jättämään kotinsa kaksi viikkoa jatkuneiden taistelujen aikana. Hallinnon mukaan Israelin iskuissa on kuollut lähes 900 ihmistä, mukaan lukien yli sata lasta.
Presidentti Alexander Stubbsanoo, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin puheet on otettava vakavasti. Stubb esitti kommenttinsa uutistoimisto Bloombergin haastattelussa.
Trump on varoittanut Nato-liittolaisia erittäin synkästä tulevaisuudesta, mikäli ne eivät avusta Yhdysvaltoja Hormuzinsalmen liikenteen turvaamisessa.
– Ne maat, jotka haluavat auttaa ja jotka pystyvät auttamaan Yhdysvaltoja, tulevat tekemään niin, ja niiden pitäisi tehdä niin, Stubb sanoi.
Stubb korosti, että Nato on puolustusliitto eikä tee varsinaisia sotilaallisia hyökkäyksiä.
Tiistai 16. maaliskuuta
23.16:Sodassa Lähi-idässä on haavoittunut noin 200 Yhdysvaltojen sotilasta
Noin 200 Yhdysvaltojen sotilasta on haavoittunut seitsemässä eri maassa runsaat kaksi viikkoa kestäneessä sodassa Lähi-idässä, kertoo Yhdysvaltojen asevoimien edustaja.
Edustajan mukaan valtaosa vammoista on ollut lieviä, ja yli 180 sotilasta on jo palannut palvelukseen. Kymmenellä on vakavia vammoja. Yhteensä 13 sotilasta on kuollut: seitsemän hyökkäyksissä ja kuusi lentokoneen maahansyöksyssä Irakissa. (STT)
23.00: Trump: Olisi kunnia ottaa Kuuba
Presidentti Trumpilta kysyttiin, tarvitaanko Iranissa Yhdysvaltain maavoimia operaation viimeistelemiseksi. Hän kiersi suoran vastauksen ja mainitsi, että häneltä kysyttiin, hyökkäisimmekö Kharg-saarelle, jossa on Iranin tukikohtia.
Trumpilta kysyttiin myös Kuubasta. Maa on Trumpin mukaan epäonnistunut, mutta siellä on paljon kauneutta ja hyviä ihmisiä. Trump uskoo, että hänellä saattaa olla kunnia napata Kuuba ja vapauttaa se. Trumpin mukaan useat Yhdysvalloissa asuvat kuubalaiset haluavat palata maahan.
Trumpin mukaan Castron veljekset olivat hyvin väkivaltaisia johtajia Kuubassa. Suora lähetys tilaisuudesta päättyi.
22.30: Trump: Iran räjäyttäisi ydinaseella koko Lähi-idän
Presidentti Donald Trump otti kantaa Iranin verisesti tukahdutettuihin mielenosoituksiin. Hän mainitsi, että maassa tapettiin tuhansia. Trumpin mukaan Iranilla ei missään tapauksessa tulisi olla ydinasetta.
– He käyttäisivät sitä tunnin tai vuorokauden sisällä, kun saisivat sen. Ja räjäyttäisivät koko Lähi-idän, Trump uhittelee.
Trump muistutti, että Iran on hyökännyt jo nyt muita Lähi-idän maita kohtaan. He haluavat koko Lähi-idän itselleen, Trump jatkaa.
Jos me emme olisi hyökänneet Iraniin, kolmas maailmansota olisi alkanut, Trump sanoo.
Trumpin mukaan tästä todistaa se, että Iranilla oli kaikki ohjukset valmiiksi ladattuna jo ennen kuin Yhdysvallat aloitti operaationsa. Trumpin mukaan Yhdysvallat on nitistänyt "sairaimman valtion", joka maapallolla on ollut viimeisen 50 vuoden aikana.
Trump toisti tilaisuudessa mielipahansa siitä, kuinka Yhdysvallat on syytänyt miljardeja puolustusliitto Natolle, jonka muut jäsenet eivät kuitenkaan Trumpin mukaan ole valmiita puolustamaan Yhdysvaltoja.
Trump väitti myös, että jos hän ei olisi kumonnut presidentti Barack Obaman ydinsopimusta, Israel olisi tuhoutunut. Trumpin mukaan Iran olisi saanut ydinaseen kehitettyä 2–3 vuotta sitten ja tuhonnut Lähi-idän. Sen sijaan Yhdysvallat iski nyt Iraniin kovempaa kuin kukaan koskaan, Trump sanoi.
Trump korosti vielä, kuinka tärkeä Yhdysvaltain isku Iraniin viime syksynä oli. Se tuhosi Trumpin mukaan tuolloin Iranin mahdollisuudet kehittää ydinasetta.
Trump väitti keskustelleensa Iranin tilanteesta ja aiemman sopimuksen repimisestä entisen Yhdysvaltain presidentin kanssa. Trump ei kuitenkaan halunnut sanoa medialle, kenestä oli kyse.
22.22: Suora lähetys Valkoisesta talosta alkoi
Suora lähetys Valkoisesta talosta on alkanut. Presidentti Trump puhuu aluksi lääkkeiden kustannuksista sekä maassa laittomasti olevista maahanmuuttajista, joista erityisesti keskustelu keskittyy Minneapolisin somaleihin. Lähi-idän suuntaan keskustelu ei siis ole vielä suuntautunut.
22.11: Useat maat älähtävät Israelille
Kanada, Ranska, Saksa Italia ja Britannia ovat huolissaan Israelin maaoperaatioista Libanonissa. Yhteisen kannanoton mukaan laaja maaoperaatio voisi aiheuttaa katastrofaalisia humanitäärisiä seurauksia.
Maat pitävät jo nykyistä tilannetta hälyttävänä, kun ihmiset joutuvat poistumaan asuinseuduiltaan operaatioiden vuoksi. Israel kertoi aiemmin aloittaneensa "rajoitetut ja kohdennetut" maaoperaatiot Etelä-Libanonissa. (Reuters).
21.56: Trump ja Vance pitävät tiedotustilaisuuden
Presidentti Donald Trump ja varapresidentti J. D. Vance saapuvat median eteen näillä hetkillä. Tilaisuuden aiheena on allekirjoittaa asiakirjoja petosasioista, mutta kaksikko kommentoi mahdollisesti myös Lähi-itää. Tilaisuuden piti alkaa kello 21.30 Suomen aikaa, mutta se on myöhässä.
20.08: Trump kommentoi Israelin ydinasetta
– Israel ei käyttäisi ydinasetta, Trump totesi maanantai-iltana Iranissa käytävästä sodasta.
20.06: Trump Khameneista: Kukaan ei ole nähnyt häntä
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump totesi maanantaina, ettei ole selvää, onko Iranin uusi johtaja ajatollah Mojtaba Khamenei vielä elossa, sillä uutisten mukaan hän olisi loukkaantunut ilmaiskuissa.
– Emme tiedä... onko hän kuollut vai ei. Voin sanoa, että kukaan ei ole nähnyt häntä, mikä on epätavallista”, presidentti sanoi Valkoisessa talossa pidetyssä tilaisuudessa.
17.32: Valtonen: Erimielisyydet Hormuzinsalmen operaatiosta tuskin johtavat Yhdysvaltojen vetäytymiseen Natosta
Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) ei usko, että erimielisyydet Hormuzinsalmen operaatiosta johtavat Yhdysvaltojen vetäytymiseen Natosta.
Valtonen muistuttaa, että Nato suojelee myös Yhdysvaltain ydinintressejä. Hänen mukaansa Yhdysvallat on kaikin mahdollisin tavoin sitoutunut Naton olemassaoloon ja sen viidenteen artiklaan.
Valtonen kommentoi asiaa EU:n ulkoministerikokouksessa Brysselissä.
Valtosen mukaan Suomella ei ole kovinkaan paljon liikeneviä suorituskykyjä Hormuzinsalmen operaatioon osallistumiseksi. Suomen prioriteettina on Valtosen mukaan Naton kokonaisvaltainen turvaaminen.
17.26: Häkkänen kommentoi Libanonissa toimivien suomalaisten tilannetta
Puolustusministeri Häkkänen totesi STT:lle, että Libanonissa toimivien suomalaisten rauhanturvaajien osalta ei ole tehty päätöksiä rotaatioiden keskeyttämisestä. Myös suomalaiset rauhanturvaajat joutuivat vedetyiksi mukaan konfliktiin. YK kertoi heidän olleen osallisina tilanteessa, jossa YK:n rauhanturvaajia kohden ammuttiin Libanonissa. Kukaan ei haavoittunut tapauksessa.
RauhanturvaoperaatioUnifilin tiedotteen perusteella ampujat eivät olisi olleet valtiollisia toimijoita, mikä viittaisi siihen, että Unifil uskoo Hizbollahin olleen ampumisen takana.
Puolustusministeri Antti Häkkänen totesi STT:lle, että ensin pitää katsoa, miten EU:n piirissä katsotaan osallistumista Hormuzinsalmen operaatioon. Häkkäsen mukaan sen jälkeen arvioitaisiin, olisiko Suomella jonkinlainen rooli asiassa.
Häkkäsen mukaan asiaa arvioidaan rauhassa. Häkkäsen mukaan "pieneltä pohjoisen maalta ei ensimmäisenä odoteta merkittävää osallistumista".
15.12: Amnesty: Yhdysvallat vastuussa iskusta iranilaiseen kouluun
Yhdysvallat on vastuussa iranilaiseen kouluun helmikuun lopussa tehdystä iskusta, sanoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty. Järjestön mukaan sen keräämä näyttö osoittaa Yhdysvaltojen iskeneen koulurakennukseen täsmäaseella.
Iskussa tyttökouluun kuoli yli 160 ihmistä, joista valtaosa oli lapsia. Amnestyn mukaan Iranin viranomaiset ovat iskun jälkeen hyödyntäneet muun muassa selviytyneiden lasten kärsimystä propagandatarkoituksiin.
Jo aiemmin muun muassa New York Times on kertonut, että alustavien yhdysvaltalaisviranomaisten saamien tutkimustulosten mukaan Yhdysvallat on syyllinen iskuun.
(STT)
13.49: Öljytankkeri päässyt Hormuzinsalmesta läpi
Meriliikennettä seuraavan Marine Trafficin mukaan Lähi-idän sodan keskipisteessä olevan Hormuzinsalmen kautta kulki yksi transponderia käyttänyt öljytankkeri, lastinaan Abu Dhabista lastattua öljyä.
Marine Trafficin mukaan tämä on merkki siitä, että Iran sallii joidenkin alusten kulkea salmen läpi.
Raakaöljyn hinnat tasaantuivat alle sataan euroon maanantain kaupankäynnissä.
Viitelaatu Brentin barrelihinta kävi Aasian markkinoilla 106 dollarissa, mutta hinta kääntyi myöhemmin laskuun. Pohjois-Amerikan WTI-laatu asettui myös vajaaseen sataan dollariin barrelilta.
Hormuzinsalmen kautta kulkee normaalioloissa noin viidesosa maailman öljystä.
(STT)
13.22: Britannia: Hormuzinsalmen avaus ei ole Naton tehtävä
Britannian pääministerin Keir Starmerin mukaan Hormuzinsalmen avaamisesta ei tule Naton tehtävää.
– Britannia ei aio tulla vedetyksi mukaan laajempaan sotaan Lähi-idässä, Starmer sanoo.
(STT)
13.20: Saksa: Natolla ei ole mitään tekemistä Iranin sodan kanssa
Lähi-idässä käytävällä sodalla ei ole tekemistä sotilasliitto Naton kanssa eikä se ole Naton sota, toteaa Saksan puolustusminsiteri Boris Pistorius.
– Tämä ei ole meidän sotamme, emme aloittaneet sitä, Pistorius toteaa Reutersin mukaan.
Lausunto on vastaus presidentti Donald Trumpin vaatimukselle, jonka mukaan Nato-liittolaisten tulisi auttaa Yhdysvaltoja Hormuzinsalmella.
(STT, Reuters)
12.12: Teherania pommitettu raskaasti
Iranin pääkaupunkia Teherania on pommitettu raskaasti viime yönä sekä tänään maanantaina.
Asiasta kertoivat uutistoimisto AFP:n toimittajat Teheranista. Heidän mukaansa Israel teki yöllä laajoja iskuja, jotka käynnistivät ilmahälytykset Teheranissa. Lisäksi kaupungissa kuului suuria räjähdyksiä.
Toimittajien mukaan ei ollut selvää, mihin iskut oli kohdistettu.
Suomen aikaa aamupäivällä Israelin armeija ilmoitti tehneensä ilmaiskuja ympäri Irania.
Sota Lähi-idässä leimahti 28. helmikuuta, kun Israel ja Yhdysvallat käynnistivät ilmaiskut Iraniin.
11.53: Elina Valtonen: Hormuzinsalmen turvaaminen ei ole Suomen ensimmäinen prioriteetti
Osallistuminen merenkulun turvaamiseen Hormuzinsalmessa ei ole Suomen ensimmäinen prioriteetti, sanoo ulkoministeri Elina Valtonen (kok.).
Valtonen muistuttaa, että Suomen on huolehdittava Suomen kannalta elintärkeän merenkulun sujuvuudesta Itämerellä, minkä lisäksi Suomella on huolehdittavaan pitkä maaraja Venäjän kanssa.
Valtonen kommentoi asiaa saapuessaan EU:n ulkoministerikokoukseen Brysselissä.
Ulkoministerit keskustelevat kokouksessaan osallistumisesta merenkulun turvaamiseen Hormuzinsalmessa. Se voisi tapahtua laajentamalla EU:n Aspides-sotilasoperaatiota.
(STT)
10.55: 12 kuoli, kun klinikka tuhoutui ilmaiskussa Libanonissa
Ilmaisku tuhosi terveyskeskuksen Etelä-Libanonissa. Video näyttää täystuhon paikalla.
Maailman terveysjärjestö WHO kertoo 12 terveydenhuollon työntekijän kuolleen ilmaiskussa Etelä-Libanonissa.
Bourj Qalaouiyehin klinikan raunioista nousi savua sunnuntaina 15. maaliskuuta, lähes kaksi vuorokautta sen jälkeen, kun ilmaisku oli tuhonnut rakennuksen täysin.
Libanonin terveysministeri Rakan Nassereddine tuomitsi sunnuntaina terveydenhuollon maalittamisen ja sanoi sen olevan täysin perusteetonta.
Helsingissä kaupankäynti avautui nousuun Nesteen vetämänä.
Raakaöljyn hinnat lähtivät maanantaina uudelleen nousuun Aasian markkinoilla ja Euroopassa.
Viitelaatu Brentin barrelihinta pyöri aamupäivällä Suomen aikaa 104 dollarin vaiheilla. Pohjois-Amerikan WTI-laatu asettui noin sataan dollariin barrelilta.
Nousu on ollut maltillista verrattuna viime viikkojen aikana nähtyihin hurjiin hintapiikkeihin.
Pörsseissä ennakoitiin nousuavausta Wall Streetille. Helsingissä kaupankäynti käynnistyi noin 0,3 prosentin nousussa Nesteen liki kolmen prosentin nousun vetämänä.
Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäyksestä Iraniin käynnistynyt sota on lähes pysäyttänyt öljytankkereiden kulun Hormuzinsalmen läpi sekä singauttanut öljyn ja kaasun hinnan nousuun. Hormuzinsalmen kautta kulkee normaalioloissa noin viidesosa maailman öljystä.
9.42: Ohjus iski siviiliautoon Abu Dhabissa
Arabiemiraattien ilmapuolustus on pudottanut Iranin ohjuksia ja drooneja maan ilmatilassa myös maanantaina.
Maan puolustusministeriö viestipalvelu X:ssä, että Iranin ohjusten ja droonien aiheuttama vaara on yhä jatkunut.
Arabiemiraattien pääkaupungissa Abu Dhabissa yhden ihmisen kerrottiin kuolleen maanantaina, kun ohjus osui siviiliajoneuvoon kaupungin laitamilla.
Kuollut henkilö oli palestiinalainen, Abu Dhabin mediaviranomaiset kertoivat lausunnossaan.
Iran on yli kaksi viikkoa kestäneen sodan aikana vastannut Yhdysvaltojen ja Israelin iskuihin muun muassa iskemällä niiden tukikohtiin Lähi-idän maissa. (STT)
9.39: Israel sanoo aloittaneensa "rajoitetut ja kohdennetut" maaoperaatiot Etelä-Libanonissa
Israelin mukaan sen sotilaat aloittivat operaatiot jo viime päivien aikana.
Israelin armeija sanoo aloittaneensa maaoperaatiot äärijärjestö Hizbollahia vastaan eteläisessä Libanonissa.
Israel sanoo operaatioiden olevan rajoitettuja ja kohdennettuja. Israelin mukaan sen sotilaat aloittivat operaatiot jo viime päivien aikana.
Sotilaat ovat Israelin armeijan mukaan tehneet operaatioita Hizbollahin tärkeimpiin asemiin.
Tarkoitus on armeijan lausunnon mukaan parantaa turvallisuusvyöhykkeen eli niin kutsutun sinisen linjan eli YK:n määräämän raja-alueen turvallisuutta.
– (Sotilaallinen) toiminta on osa laajempaa puolustuspyrkimystä luoda ja vahvistaa ennakoivaa puolustusta, johon kuuluu terroristien infrastruktuurin purkaminen sekä alueella toimivien terroristien eliminointi, lausunnossa sanottiin.
Näin on tarkoitus poistaa uhkia ja luoda lisää turvallisuutta Pohjois-Israelin asukkaille, lausunnossa jatkettiin.
Israelin armeijan mukaan maaoperaatioita pohjustettiin ensin tykistö- ja ilmaiskuilla lukuisia "terroristikohteita vastaan". (STT)
8.12: Arabiemiraatit pudottaneet Iranin ohjuksia ja drooneja
Arabiemiraattien ilmapuolustus on pudottanut Iranin ohjuksia ja drooneja maan ilmatilassa tänä aamuna.
Asiasta on kertonut maan puolustusministeriö viestipalvelu X:ssä. Ministeriön mukaan Iranin ohjusten ja droonien aiheuttama vaara on yhä jatkunut.
Aiemmin paikallinen ilmailuviranomainen kertoi, että lentoliikenne Dubaissa on toistaiseksi keskeytetty kaupungin kansainvälisellä lentokentällä.
Viranomaisen mukaan lennot keskeytetään varotoimenpiteenä turvallisuuden varmistamiseksi.
(STT)
5.26: FT: Trump painostaa Natoa
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin mukaan sotilasliitto Natolla on edessään synkkä tulevaisuus, jos liittolaismaat eivät auta Yhdysvaltoja Hormuzinsalmen avaamisessa. Trump esitti kommenttinsa Financial Timesin haastattelussa.
Trump sanoo odottavansa Euroopan mailta apua, koska Yhdysvallat on auttanut Ukrainaa Venäjän hyökkäyssodassa.
Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäyksestä Iraniin käynnistynyt Lähi-idän sota on lähes pysäyttänyt öljytankkereiden kulun Hormuzinsalmen läpi ja singauttanut öljyn hinnan nousuun. Hormuzinsalmen kautta kulkee normaalioloissa noin viidesosa maailman öljystä.
(STT)
5.26:Raakaöljyn hinta nousussa
Raakaöljyn hinnat ovat olleet nousussa Suomen aikaa maanantain vastaisena yönä.
Viitelaatu Brentin barrelihinta on noussut noin 106 dollariin. Pohjois-Amerikan WTI-laatu vuorostaan kallistui päälle sataan dollariin barrelilta.
Nousu on ollut maltillista verrattuna viime viikkojen aikana nähtyihin hurjiin hintapiikkeihin.
Kansainvälinen energiajärjestö IEA kertoi sunnuntaina, että öljy alkaa pian virrata varmuusvarastoista maailmanmarkkinoille.
IEA:n jäsenmaat ovat päättäneet vapauttaa markkinoille yhteensä 400 miljoonaa barrelia öljytuotteita strategisista varannoistaan markkinoiden vakauttamiseksi. Kyseessä on IEA:n historian suurin koordinoitu varantojen vapautus.
Sota Lähi-idässä on IEA:n mukaan aiheuttanut historian suurimman öljymarkkinoiden häiriön.
5.22: Trump: Neuvottelemme
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo, että Yhdysvallat käy keskusteluja Iranin kanssa. Air Force One -lentokoneessa toimittajille puhuneen Trumpin mukaan Iran ei ole valmis tekemään sopimusta sodan lopettamisesta.
Trump ei tarkentanut Iranin kanssa käytyjen keskustelujen luonnetta.
Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi kielsi aiemmin, että Iran olisi käynyt keskusteluja Yhdysvaltojen kanssa.
(STT)
5.13: Dubaissa lentoliikenne keskeytetty
Arabiemiraattien Dubaissa lentoliikenne on toistaiseksi keskeytetty kaupungin kansainvälisellä lentokentällä, kertoo paikallinen ilmailuviranomainen.
Viranomainen kertoi aiemmin saaneensa hallintaan tulipalon, joka syttyi kentän läheisyydessä drooni-iskun yhteydessä. Tapauksesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.
Viranomaisen mukaan lennot keskeytetään varotoimenpiteenä turvallisuuden varmistamiseksi.
(STT)
Sunnuntai 15. maaliskuuta
22.23: Maavoimat: YK:n rauhanturvaajiin kohdistuneissa ammuskeluissa suomalaisia mukana
Suomalaisia rauhanturvaajia oli osallisena tilanteessa, jossa YK:n rauhanturvaajia kohti ammuttiin Libanonissa. Tilanteessa ei aiheutunut henkilövahinkoja, kertoo Maavoimat viestipalvelu X:ssä.
Maavoimien mukaan ampumisen jälkeen havaittiin, että yhteen kuljetuspanssariajoneuvoista oli osunut rynnäkkökiväärin laukauksia.
YK:n Unifil-operaatioon osallistuvia rauhanturvaajia kohti ammuttiin kolmeen eri otteeseen sunnuntaina Etelä-Libanonissa. Asiasta kerrottiin Unifilin sivuilla julkaistussa lausunnossa, jonka mukaan ampujia olivat todennäköisesti ei-valtiolliset aseelliset ryhmät.
Maavoimien lauantaina julkaiseman tiedotteen mukaan suomalaiset rauhanturvaajat jatkavat työtään Etelä-Libanonissa heikentyneestä turvallisuustilanteesta huolimatta.
Unifil-rauhanturvaoperaatiossa palvelee tällä hetkellä noin 165 suomalaista. Ranskalaisten ja suomalaisten yhteinen tukikohta sijaitsee lähellä Dayr Kifan kylää.
Aiemmin Unifilista kerrottiin MTV Uutisille, että ammuskelussa ei olisi ollut mukana suomalaisia.
21.40: IEA: Öljyn varmuusvarantoja alkaa pian virrata markkinoille
Kansainvälinen energiajärjestö IEA kertoo, että öljy alkaa pian virrata varmuusvarastoista maailmanmarkkinoille.
Jäsenmaiden IEA:lle toimittamien suunnitelmien mukaan strategisia varastoja aletaan vapauttaa välittömästi IEA:n jäsenmaissa Aasiassa ja Oseaniassa. IEA:n jäsenmaiden varastoja Amerikassa ja Euroopassa tulee puolestaan saataville maaliskuun lopulta alkaen.
IEA kertoi keskiviikkona, että järjestön jäsenmaat ovat päättäneet vapauttaa markkinoille yhteensä 400 miljoonaa barrelia öljytuotteita strategisista varannoistaan markkinoiden vakauttamiseksi. Kyseessä on IEA:n historian suurin koordinoitu varantojen vapautus.
Sota Lähi-idässä on IEA:n mukaan aiheuttanut historian suurimman öljymarkkinoiden häiriön. Tärkein tekijä vakaiden toimitusten palauttamiseksi on säännöllisen meriliikenteen uudelleen käynnistyminen Hormuzinsalmen kautta, järjestö sanoo.
20.37: YK:n rauhanturvaajiin kohdistuneissa ammuskeluissa ei suomalaisia (Juttua korjattu kello 22.26)
Suomalaisia rauhanturvaajia oli osallisena tilanteessa, jossa YK:n rauhanturvaajia kohti ammuttiin Libanonissa. Tilanteessa ei aiheutunut henkilövahinkoja, kertoo Maavoimat viestipalvelu X:ssä.
Aiemmin Unifilista kerrottiin MTV Uutisille, että ammuskelussa YK:n rauhanturvaajia kohtaan ei olisi ollut suomalaisia. Unifilin mukaan ammuskelu oli kohdistunut ranskalaisiin rauhanturvaajiin. Juttua oikaistu tältä osin.
YK:n Unifil-operaatioon osallistuvia rauhanturvaajia kohti ammuttiin kolmeen eri otteeseen sunnuntaina Etelä-Libanonissa. Asiasta kerrotaan Unifilin sivuilla julkaistussa lausunnossa, jonka mukaan ampujia olivat todennäköisesti ei-valtiolliset aseelliset ryhmät.
Oikaisu 15.3.2026 kello 22.30: Maavoimien mukaan YK:n rauhanturvaajiin kohdistuneissa ammuskeluissa oli suomalaisia mukana. Aiemmin Unifilista kerrottiin MTV Uutisille, että ammuskelussa ei olisi ollut mukana suomalaisia.