Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on tarkentanut ehdotustaan Gazan jälleenrakentamisesta.
Donald Trump haluaa palestiinalaisten lähtevän Gazasta vain väliaikaisesti jälleenrakentamisen ajaksi, sanoo Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio.
Trumpin suunnitelma Gazan haltuunotosta ja mahdollisesta alueen palestiinalaisten siirrosta johonkin toiseen maahan on saanut aikaan vastalauseiden vyöryn.
Rubion mukaan Trumpin suunnitelman ei ollut tarkoitus olla vihamielinen. Ulkoministeri kutsui suunnitelmaa avokätiseksi.
Rubio sanoi, etteivät palestiinalaiset voisi asua Gazassa, kun esimerkiksi räjähtämättömiä ammuksia siivottaisiin sen alueelta.
Ei yhdysvaltalaisten rahoilla
Valkoisen talon lehdistösihteeri Karoline Leavitt puolestaan sanoi, että jälleenrakennusta ei rahoitettaisi yhdysvaltalaisilla verorahoilla.
– Presidentille on tehty hyvin selväksi, että Yhdysvaltojen on oltava mukana tässä jälleenrakennuspyrkimyksessä, jotta varmistetaan alueen vakaus kaikille ihmisille, Leavitt sanoi.
Lehdistösihteeriltä kysyttiin myös, oliko yhdysvaltalaisjoukkojen Gazaan lähettämisen mahdollisuus poissuljettu.
– Presidentti ei ole vielä sitoutunut siihen, hän vastasi.
Trumpin mukaan Yhdysvallat voisi raivata alueelta räjähtämättömät räjähteet ja purkaa vaurioituneet rakennukset.
Hänen mukaansa tavoitteena on rakentaa asuntoja alueen asukkaille.
Presidentti ei tarkentanut, tarkoittaako hän alueen asukkailla palestiinalaisia vai israelilaisia. Hän on aiemmin ehdottanut, että Gazan palestiinalaisille pitäisi antaa asutettavaksi maata Egyptistä tai Jordaniasta.
"Pakkosiirrot ovat etnistä puhdistusta"
Trumpin suunnitelma palestiinalaisten pakkosiirrosta keräsi laajaa kritiikkiä. EU sanoi kahden valtion ratkaisun olevan ainoa tie rauhaan Israelin ja palestiinalaisten välillä.