Yhdysvaltain Texasissa tuhoja kylväneissä äkkitulvissa on kuollut yli sata ihmistä, viranomaiset kertovat. Yli 20 ihmistä on yhä kateissa.
Viranomaiset etsivät Texasin syöksytulvien jäljiltä yhä muun muassa kymmentä kesäleiriläistä ja yhtä leiriohjaajaa. Kaikkiaan kateissa on yli 20 ihmistä.
Kuolonuhrien määrä on noussut tasaisesti viime päivinä, ja sen odotetaan vielä jatkavan nousuaan.
Uutiskanava CNN:n mukaan Kerrin alueella on kuollut ainakin 84 ihmistä, joista 28 on ollut lapsia.
Lue myös: Äkkitulva huuhtoi mennessään lapsia kesäleirillä Texasissa – pienimmät olivat lähimpänä jokea
Kun rankkasateet iskivät alueelle varhain perjantaina, Guadalupejoen vedenpinta nousi noin kahdeksan metriä 45 minuutissa. Tulvat ovat kurittaneet erityisesti Kerrin piirikuntaa.
Yksi pahiten kärsineistä paikoista on ollut kesäleiri rajusti tulvineen Guadalupejoen varrella.
Viranomaiset kertoivat maanantaina, että kuolleiden joukossa oli 27 tyttöjen kesäleirille osallistunutta lasta ja heidän ohjaajaansa. Leirillä oli ollut katastrofin iskiessä noin 750 ihmistä.
Yhdysvaltain kansallinen sääpalvelu (NWS) varoitti sunnuntaina, että hitaasti liikkuvat ukkosmyrskyt voivat aiheuttaa uusia äkillisiä tulvia jo ennestään vettyneille alueille Texasin keskiosissa.