Maanantain virkaanastujaispuheessaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump totesi, että Yhdysvallat pyrkii viemään astronautteja Marsiin.
Donald Trumpin mukaan Yhdysvallat pitää itseään kasvavana kansakuntana, joka vie Yhdysvaltojen lipun "uusiin horisontteihin".
– Pyrimme viemään kohtalomme tähtiin, viemään amerikkalaisia astronautteja pystyttämään tähti- ja raitalippumme Marsiin, Trump sanoi puheessaan.
Trumpin Mars-puheet saivat aikaan valtavat aplodit. Erityisesti niille hurrasi miljardööri Elon Musk, joka intoutui myös näyttämään suurieleisesti peukkua Trumpille.
Musk on suunnitellut miehitettyjä Mars-lentoja jo pitkään. Hänen omistamansa avaruusyhtiö SpaceX suunnittelee parhaillaan kaikkien aikojen suurinta ja tehokkainta Starship-avaruusalusta.
Yhtiön verkkosivujen mukaan Starship voi kuljettaa sekä ihmisiä että rahtia maapallon kiertoradalle, Kuuhun, Marsiin ja jopa pidemmälle.
– Marsia tullaan vielä kutsumaan "Uudeksi maailmaksi", kuten Amerikkaa kutsuttiin vuosisatoja sitten, Musk kirjoitti joulukuussa omistamassaan viestipalvelu X:ssä.
Kehitystyö vastatuulessa
Starshipin kehitystyö on tosin ollut tällä viikolla vastatuulessa, sillä alus hajosi kesken koelennon, ja sen palavat osat putosivat Atlanttiin. Seurauksena kymmeniä matkustajakonelentoja jouduttiin reitittämään uudelleen, kun ne väistivät putoavia kappaleita.
