Ylioppilasjuhliin valmistaudutaan nyt vauhdilla monessa perheessä.
Lauantaina juhlitaan uusia ylioppilaita ja ammattiin valmistuvia. Ylioppilaslakin saa päähänsä tänä keväänä noin 24 800 lukiolaista.
Yksi heistä on Mikael Harjunpää, jonka kotona juhlavalmistelut ovat jo kovassa vauhdissa. Painepesurilla terassia puhdistava Mikael toteaa, että vielä on paljon tehtävää.
– Pitää vielä lakaista kaikki lattiat ja putsata tahrat eri paikoista, ja sitten pitää vielä liesituuletin imuroida. Siitä tulee aika iso homma, Mikael sanoo.
Tehokkaan komentoketjun päästä löytyy äiti Anneli Harjunpää, joka kertoo laatineensa tehtävälistat ja jakaneensa kaikille omat askareet. Mukana auttamassa ovat myös Mikaelin Italiasta kotoisin oleva tyttöystävä ja tämän kaveri.
– Me odotetaan noin viittäkymmentä ihmistä, että siinä mielessä ihan kivan kokoiset juhlat. Meillä on ihan kahvipöytä, aika perinteistä voileipäkakkua ja täytekakkua, Anneli Harjunpää kuvailee.
– Ja sitten poikani tyttöystävän kautta meillä on tälläistä Italy-twistiä. Italian kahvipöytäherkut ovat juuri tuolla valmistumassa.
Valmistujaisiin voi upota tuhansia euroja – Oliver, Juho ja Sulo paljastavat omat juhlabudjettinsa
Uudet tuulet puhaltavat
Mikael suunnittelee menevänsä valmistumisen jälkeen armeijaan ja jatkavansa sitten opintoja. Lukiosta hän piti, sillä hänellä oli siellä paljon ystäviä ja opinnot olivat mielenkiintoisia. Siksi valmistuminen on osin haikeaakin.– No on vähän, koska välttämättä ei tule olemaan helppoa pitää kaikkien kavereiden kanssa yhteyttä, Mikael miettii.

