Poliisi on epäillyt virkamiehen antaneen "kaivosmyönteisiä" lausuntoja kaivoksesta, jossa on sittemmin tutkittu törkeää ympäristörikosta.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin virkamies on saanut syytteen törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä, Tukes kertoi keskiviikkona.
Syyte liittyy lausuntoihin, joita Tukes on antanut australialaisen kaivosyhtiö Dragon Miningin Orivedellä Pirkanmaalla sijaitsevasta, sittemmin toiminnasta poistetusta kultakaivoksesta. Tukesin mukaan lausunnot ovat koskeneet kaivosturvallisuutta.
Lue myös: Venäjän öljystä ja kaasusta irrottautuminen kasvattaa Kiina-riskiä – samalla kiinnostus kaivoksiin Suomessa kasvaa
Tukesin mukaan virkamies on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. Häntä ei ole rikosepäilyjen takia pidätetty virasta.
– Syyte on vakava. Tukes on tehnyt sen vuoksi tehtäväjärjestelyjä ja rajoittaa kyseisen virkamiehen oikeuksia kaivosasioissa syytteen käsittelyn ajan, Tukesin pääjohtaja Kimmo Peltonen sanoo tiedotteessa.
"Ollut enemmän kaivosmyönteinen kuin puolueeton"
Virkamiehen rikosepäily tuli ilmi kultakaivoksen ympäristörikostutkinnan yhteydessä. Kaivokseen epäillään säilötyn huomattava määrä erilaista jätettä.
Pirkanmaan ely-keskus on katsonut, että kyseessä on laiton kaatopaikka. Sisä-Suomen poliisi on tutkinut asiaa rikosnimikkeellä törkeä ympäristön turmeleminen.
Lue myös: Kolmea kaivosyhtiön johtohenkilöä epäillään ympäristörikoksesta Oriveden kultakaivoksessa
Poliisi on aiemmin kertonut, että virkamiehen epäillään olleen lausuntoja antaessaan "enemmän kaivosmyönteinen kuin puolueeton".