Daniel Craig näyttelee James Bond -rooliaan viimeistä kertaa vuonna 2020 ilmestyvässä elokuvassa.
Pienten kompastuskivien kanssa kamppailevan 25. James Bond -elokuvan on tarkoitus saada ensi-iltansa huhtikuussa 2020. Produktiota ovat vaikeuttaneet muun muassa näyttelijä Daniel Craigin loukkaantuminen sekä ohjaaja Danny Boylen jättäytyminen pois projektista. Boyle jättäytyi pois, koska oli tyytymätön elokuvan käsikirjoitukseen.
LUE MYÖS: Uudesta James Bondista saatiin lyhyt maistiainen – tältä näyttää brittiagentin 25. seikkailu
Nyt elokuvan tarinasta on saatu ripaus lisätietoa. Aikaisemmin on tiedetty, että elokuvassa yhtä päärooleista tulee näyttelemään Captain Marvel -elokuvassakin nähty Lashana Lynch.
Craig tulee yhä olemaan James Bond, mutta ilmeisesti elokuvaan kuuluu kiinnostava käänne: Bond on jäänyt eläkkeelle, ja agentti 007:n tehtävissä toimii Lynchin näyttelemä Nomi-hahmo.


