Tulevaisuuden pandemiat kalpenevat mikrobilääkeresistenssin rinnalla, varoittaa Helsinki One Health -tutkijaverkosto. Muutamassa kymmenessä vuodessa niin sanottu hiljainen pandemia uhkaa tappaa enemmän ihmisiä kuin syöpätaudit.
Sanotaan, ettei kukaan ihminen ole saari. Myöskään ihmiskunta ei ole erillään muusta maailmasta. Jaamme eläinkunnan kanssa saman planeetan, perimän ja pieneliöstön. Niin sanottu yhteinen terveys -ajattelu näkee ihmisen osana eliökuntaa ja terveyden näiden yhteisenä asiana.
Ihmisen toiminnan ruokkima ilmastonmuutos, lajikato sekä maankäytön ja infrastruktuurin muutokset vaikuttavat suoraan yhteiseen terveyteen. Kun viemme elintilaa villieläimiltä, pakotamme niitä lähemmäs koti- ja tuotantoeläimiä, jolloin virukset pääsevät siirtymään lajilta toiselle ja lähemmäs meitä.
Hyviä esimerkkejä megatrendien vaikutuksesta yhteiseen terveyteen ovat koronaviruspandemia ja puutiaisaivokuumetta levittävien punkkien siirtyminen uusille alueille.
Meneillään olevan koronakriisin taustalla vaikuttaa afrikkalainen sikarutto, joka siirtyi Kiinaan vuonna 2018 Euroopan ja Venäjän kautta, kertoo Helsingin yliopiston professori, eläinlääkäri ja tuotantoeläinten asiantuntija Olli Peltoniemi. Sikarutto vaikutti voimakkaasti Kiinan sikapopulaatioon ja ruokadynamiikkaan lisäten tilausta villieläinten kasvatukselle.
Lue myös: Miksi juuri lepakot levittävät tappavia tauteja? Tutkija vastaa ja paljastaa, että Suomessakin lentävät lepakot kantavat koronavirusta
Pandemioita tulee eteen tulevaisuudessakin
Pandemioita tulee olemaan tulevaisuudessakin ja valtaosa niistä on virusten aiheuttamia zoonooseja eli eläimistä ihmisiin leviäviä tartuntatauteja, virologi ja Helsingin yliopiston uhkaavien infektiotautien apulaisprofessori kertoo.


