Espanjassa pelastustyöntekijät ovat jatkaneet maan etelä- ja itäosien tulvauhrien etsintää. Tulvien ja maanvyöryjen tiedetään tappaneen ainakin 155 ihmistä.
Kaksi uhreista ovat Lourdes Maria Garcia, 34, ja hänen kolme kuukautta vanha vauvansa, kertoo espanjalaislehti El Pais.
Garcia, hänen vauvansa ja miehensä Antonio Tarazona, 59, yrittivät paeta tiistaina kotoaan Itä-Espanjan Paiportasta läheiseen Valencian kaupunkiin, kun he jäivät autollaan veden saartamaksi.
– Vedenpinta nousi niin korkealle, että auto alkoi kellua, Tarazona kertoo El Paisille.
Tarazona kertoo yrittäneensä pelastautua vauvan kanssa puolitoista metriä syvässä vedessä, mutta ei onnistunut. Hän ajautui eroon autosta.
– Virta oli niin valtava, hän kertoo.
Lue myös: Espanjan tuhotulvat kuvina: Näky on käsittämätön
Viranomaisilta suru-uutinen
Tarazona jatkoi taistelua veden voimaa vastaan, ja kertoo onnistuneensa nousemaan läheisen liikenneympyrän päälle. Auto ajautui virran vietävänä kauemmas hänen vaimonsa ja tyttärensä mukanaan.
– Viimeinen asia, jonka näin oli, kuinka he huusivat apua auton katolta. En voinut tehdä mitään, se oli mahdotonta, hän sanoo.
Tarazona kertoo etsineensä perhettään epätoivoisesti tiistai-illasta lähtien. Kadonnutta äitiä ja vauvaa etsittiin myös sosiaalisen median voimin.
