Tunna Milonoffin penis murtui Thaimaassa Madventuresin kuvausreissulla.
Tunna Milonoff on valehdellut vuosikausia siitä, miksi hänen peniksensä aikoinaan murtui. Nyt hän kuitenkin kertoo totuuden Aki Linnanahde talk show’n uusimmassa jaksossa, joka julkaistiin 21. kesäkuuta Podimossa.
– Vaikka se oli valkoinen valhe, niin se on vaivannut minua, etten ole pystynyt kertomaan totuutta, Milonoff kertoo podcastissa.
Milonoff on aiemmin kertonut, että hänen peniksensä osui koralliin ja muuttui siniseksi, kun hän oli alasti uimassa.
Todellisuudessa hänen vaimonsa Jenni Milonoff oli käymässä tuolloin Thaimaassa. Milonoff oli ollut ensimmäisen Madventures-ohjelman kauden tiimoilta kuvausreissulla jo pari kuukautta.
– Nuori lempi roihusi ja liekehti niin paljon, ettemme voineet olla erillään toisistamme. Olimme rannalla kivien katveessa, ja lempi roihusi oikein kunnolla. Sitten yhtäkkiä kuului kova naps, ja mietin, mitä hemmettiä tapahtui, Milonoff kertaa vuosien takaisia tapahtumia jaksossa.
Sen jälkeen Milonoffista tuntui, että veri pakeni kasvoista ja hän huomasi peniksensä paisuvan kuin ilmapallo murtumisen seurauksena.
