Jokamiehenoikeuksista tulee riitaa ja kyselyitä erityisesti kesällä.
Tyhjä laavu keskellä metsää. Saakohan siellä yöpyä?
Riippuu omistajan halusta, niin kuin kaikkien rakennelmien käyttö. Jos paikalla lukee, että laavu on tarkoitettu vain esimerkiksi Otalammen Marttojen käyttöön, sitä voivat käyttää vain Otalammen Martat.
Jokamiehenoikeuksien perusteella missään laavussa ei voi suoraan yöpyä, mutta jos omistaja ei ole ilmaissut tahtoaan keskellä metsää sijaitsevan laavun käytöstä, siellä voi todennäköisesti yöpyä, sanoo Suomen Ladun Anne Rautiainen. Hän on Suomen johtavia jokamiehenoikeuksien asiantuntijoita.
– Lisäksi meillä on esimerkiksi kuntien alueella koko joukko rakenteita, jotka tukevat ulkoilua ja retkeilyä. Ne on tarkoitettu kaikkien iloksi.
Jokamiehenoikeuksista tulee riitaa ja kyselyitä erityisesti kesäisin, kun suomalaiset liikkuvat luonnossa muita vuodenaikoja enemmän.
Lue myös: Marjoja poimitaan jopa mökkien pihoilta, nuotion sytyttämisen säännöt myös hukassa – tiedätkö, mitä jokamiehenoikeuksiin kuuluu? "Ei olla törppöjä!"
Väärinkäsityksiä ja hölmöä käytöstä
Yleinen väärinkäsitys on, että pihapiiri olisi lain mukaan jokin tietty metrimäärä asutusta rakennuksesta. Rautiaisen mukaan moni luulee, että se on 150 metriä, mikä tulee metsästyslaista. Jokamiehenoikeuksien osalta mitään metrimäärää ei kuitenkaan ole olemassa.
Ja onneksi ei ole, Rautiainen sanoo, koska silloin Suomessakin olisi ihmisiä, joiden elämäntehtävä olisi vahtia metrimäärän toteutumista.
Sen sijaan Rautiainen korostaa pelisilmän käyttöä. Jos vaikka talon takana alkaa heti tiheä metsä, siellä voi liikkua hyvinkin lähellä taloa, ja usein liikutaan myös sattumalta, koska taloa ei edes näe. Jos taas talon ympärillä on harvaan kasvavaa männikköä, tilanne on eri.