Suolistosyöpä on salakavala sairaus, jonka usein vähitellen ilmaantuvista oireista ei välttämättä tajua huolestua. Verinen uloste on syy lähteä kipin kapin lääkäriin, ellei ennestään tiedä sen johtuvan esimerkiksi peräpukamista.
Suolistosyöpä, johon kuuluu paksu-, perä- ja ohutsuolen syöpä, on kolmanneksi yleisin syöpä Suomessa eturauhassyövän ja rintasyövän jälkeen. Vuosittain siihen sairastuu noin 3 000 suomalaista. Alkoholinkäyttö, tupakointi ja vähäinen liikunta lisäävät sairastumisriskiä, samoin runsas punaisen lihan syönti.
Muista tämä
Suolistosyöpään sairastuneella ei välttämättä ilmene kaikkia mahdollisia oireita. Toisaalta yksittäinen tai useampikaan oire ei välttämättä tarkoita syöpää, vaan esimerkiksi verinen uloste voi johtua vaikka peräpukamista. Jos oma tilanne huolestuttaa, oikea osoite on aina lääkärin vastaanotto.
Men's Healthin haastattelemat lääkärit listasivat suolistosyövän oireita. Mitä varhaisemmassa vaiheessa syöpä havaitaan, sitä todennäköisemmin siitä paranee.
Verta ulosteessa tai vessanpöntössä
Veri ulosteessa on oire, jonka pitäisi soittaa hälytyskelloja. Suolistosyövässä verta vuotaa helposti kasvaimen röpelöisestä pinnasta. Se voi näkyä joko kirkkaana verenä yleensä ulosteen pinnalla tai ulosteen tummumisena.
Toisaalta on syytä muistaa, että kirkkaanpunainen veri vessapaperissa tai tippoina pöntön pinnalla kertoo useammin peräpukamista tai peräaukon haavaumista.
Mikäli verenvuodon syytä ei tiedä tai se jatkuu, kannattaa lähteä lääkärin vastaanotolle.
Vatsakipu
Jokaisella on joskus vatsakramppeja tai ilmaa vatsassa, mutta yllättävän ja jatkuvan vatsakivun syy kannattaa aina selvittää. Kivun ei tarvitse välttämättä olla edes kova.


