Kesällä 2021 Helsingin poliisin tietoon tuli heille entuudestaan tuntematon nimi Milan Jaff. Kun poliisi alkoi tutkia Jaffin ympärillä pyörineitä ihmisiä, paljastui epäily vakavan väkivaltaiskun suunnittelusta.
Sosiaalisessa mediassa ahkerasti materiaalia julkaiseva Milan Jaff oli ulostuloillaan herättänyt huolta, ja Helsingin poliisilaitoksessa toimiva uhkatutkintaryhmä oli ottanut vihjeiden vuoksi asian aktiiviseen tutkintaan.
– Me lähdettiin sitä avaamaan, ylikomisario (evp.) Juhani Vuorisalo Helsingin poliisilaitokselta kertoo Rikospaikka-ohjelmassa.

Milan Jaff.
Tutkinnassa selvisi, että Suomeen turvapaikanhakijana vuonna 2017 tullut parikymppinen irakilaismies oli kasannut ympärilleen jengin, jolla oli välienselvittelyjä toisen porukan kanssa.
Tietojen ja erilaisten väkivallantekojen tultua ilmi virkavalta huomasi, että tilanne on jo tulenarka.
– Tultiin siihen tulokseen, että voidaan olettaa, että tapahtuu henkirikos, eli joku menettää henkensä, jollei tätä estetä.
Lue myös: Syyttäjä katujengijutun hovioikeudenkäynnissä: Koston kierre kuvaa täydellisesti näitä tapahtumia
Kovat keinot kovan uhan torjumiseen
Poliisi otti käyttöön kovat tiedonhankinnan keinot. Esimerkiksi epäiltyjen keskusteluja näiden autossa salakuunneltiin tarkasti. Ehkä tärkeimpänä yksityiskohtana tietoon tuli, että jengin epäiltiin suunnitelleen hyökkäystä Helsingin Kaivohuoneelle.

