Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) puolustaa eilen esittelemäänsä budjettiehdotusta sanomalla, että velkalaivaa käännetään hitaasti.
– Korkomenot ovat valtavat, ikääntyminen lisää vuosi vuodelta menoja, Purra kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.
Hallituksen keskeisenä tavoitteena on Suomen julkisen talouden vahvistaminen, mutta valtiovarainministeriön (VM) tuore budjettiehdotus ensi vuodelle on yhä 10,1 miljardia euroa alijäämäinen.
Vielä vaalikauden lopussa vuonna 2027 valtiontalouden ennakoidaan olevan runsaat yhdeksän miljardia euroa pakkasella.
Purra on sanonut, että yksi vaalikausi ei riitä valtiontalouden tasapainottamiseen. Hänen mukaansa sopeutusta on jatkettava myös kuluvan vaalikauden jälkeen.
Lue myös: SDP:n Mäkynen hallituksen budjettiehdotuksesta: Riikka Purran vaalilupausten pettäminen vahvistuu – Saarikko pelkää "kohtuutonta cocktailia"
Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) totesi lauantaina Ylen Ykkösaamussa, että Petteri Orpon (kok.) hallitus on ollut vasta kaksi kuukautta vallassa.
– On selvää, että tähän ensimmäiseen riiheen ei valtavia uudistuksia vielä saatu tuotua, Valtonen sanoi.
Valtosen mukaan jo hallituksen nykyisillä päätöksillä velkaantuminen on vaalikauden lopussa kolme miljardia euroa pienempää kuin se olisi ollut(sd.) hallituksen viitoittamalla polulla.