Ilmansaasteet voivat pahimmillaan jopa nelinkertaistaa nuoren riskin sairastua masennukseen, paljastaa uusi tutkimus. Aiheesta uutisoi The Guardian.
Tuoreen tutkimuksen mukaan huono ilmanlaatu lisää masennusalttiutta nuorilla. Kyseessä on ensimmäinen analyysi, jossa selvitetään ilmansaasteiden vaikutusta teinien mielenterveyteen.
Psychiatry Research -julkaisussa ilmestyneen englantilaistutkimuksen mukaan niillä nuorilla, jotka olivat altistuneet saastuneelle ilmalle 12-vuotiaana, oli jopa 3–4 kertaa suurempi todennäköisyys sairastua masennukseen.
The Guardian kirjoittaa, että näin ollen ilmansaasteet ovat suurempi riskitekijä teinien masennukselle kuin fyysinen väkivalta. Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu, että se lisää 1,5-kertaisesti riskiä masennustiloihin.
LUE MYÖS: Kuinka kauan teinisi viettää aikaa ruutujen edessä? Voi kaksinkertaistaa masennusriskin
Tutkijoiden mukaan tulokset ovat erityisen merkittäviä myös siksi, että noin 75 prosenttia mielenterveysongelmista alkaa lapsuudessa tai murrosiässä, kun aivot kehittyvät nopeasti.
– Ilmansaasteiden korkeat pitoisuudet eivät vain ole hyväksi, ja erityisesti lapsille, oli kyseessä sitten fyysinen terveys tai mielenterveys. On järkevää välttää alueita, joissa on kaikista korkeimmat ilmansaasteen tasot, kommentoi Kings College Londonin tutkija mukaan.
