MTV Uutisten kyselyssä tavallisen tupakan kieltäisi yli kolmannes, ja sähkötupakan vieläkin useampi.
Tupakkakieltoa kannattaa 36 prosenttia, ja vastustaa 41 prosenttia kyselyyn vastanneista. Lähes neljäsosa ei osannut kertoa kantaansa.

Kyselyyn vastasi 1457 täysi-ikäistä suomalaista.
– Kyllä, ehdottomasti pitäisi. Se on siivoton tapa, sanoo helsinkiläinen Pekka Kandolin.
– Ei pitäisi kieltää. Mielestäni jokaisen pitää pystyä itse valitsemaan, tupakoiko vaiko ei, pohtii Tatu Kerttula.
Itsekin säännöllisesti tupakoiva Daniel Matvejenko kannattaa kieltoa.
– Mutta se on vähän kaksipiippuinen juttu. Osa ihmisistä nauttii tosi paljon tupakoinnista, mutta toki se kannustaisi terveellisempään elämäntapaan, jos se kiellettäisiin. Haluaisin lopettaa, mutta nautin tupakoinnista.
Sara Güven pitää kieltoa terveyden kannalta hyvänä ratkaisuna, mutta pohtii, johtaisiko täysikielto lieveilmiöihin.
– Olisiko edessä samanlainen tilanne kuin nuuskan kanssa, että sitä haettaisiin Tallinnasta tai etelämmästä, ja verorahat valuisivat jonnekin muualle?
Tupakka-askin hinta jakaa mielipiteitä
Suomi haluaa kokonaan eroon tupakoinnista ja nikotiinituotteista vuoteen 2030 mennessä, ja siksi muun muassa tupakkaveroa on viime vuodet nostettu säännöllisesti.



