Turun torilla tapahtui Suomen ensimmäinen terrori-isku 18.8.2017. Ruotsissa asuva maahanmuuttaja Hassan Zubier auttoi uhreja ja joutui itsekin iskun kohteeksi. Ylen tuoreessa dokumentissa esitellään tapahtumien kulkua Zubierin ja tämän läheisten näkökulmasta.
Lue myös: Turun terrori-iskun sankari Hassan Zubier yritti huijata korvauksia todistusväärennöksellä – joutumassa rikostutkintaan
Hassan Zubier muuttui yhdessä yössä kansallissankarista halpamaiseksi valehtelijaksi.
– On selvää, että olen kaivanut omaa hautaani, mutta ihmiset ovat unohtaneet mitä tein sinä päivänä, Zubier sanoo Hassan Zubierin totuus -dokumentissa.
Lue myös: Turun terrori-iskussa haavoittunut Hassan Zubier sai ehdollisen tuomion
Zubierin mukaan hänestä luotu julkisuuskuva ei ole totuudenmukainen.
– Pitäähän minunkin tarinani kertoa, hän toteaa painokkaasti.
Hassan Zubierin totuus -dokumenttisarjassa palataan hetkeksi siihen päivään, jolloin hyytävät iskut tapahtuivat. Myös hätäpuhelun tallenne kuullaan ja tapahtumat muistuvat mieleen kylmäävällä tavalla.
– En ole sankari, enkä halua sankarin leimaa. Tein vain sen, mitä toivon muiltakin, Zubier toteaa.
Lue myös: Turun terrori-iskussa haavoittuneelle Hassan Zubierille vaaditaan ehdollista vankeutta vahingonkorvaushuijauksesta
Zubier kärsii kivuista yhä
Zubier joutuu yhä käyttämään vahvoja lääkkeitä ja terrori-isku on kirjaimellisesti painunut hänen selkärankaansa. Terroristin veitsenisku vahingoitti Zubierin selkäydintä niin pahoin, ettei suolisto toiminut enää normaalisti ja hänelle piti tehdä avanneleikkaus.

