Kun Venäjällä haastaa Putinin ja systeemin, niin "tietäähän sen, miten siinä käy", sanoo Jyri Lavikainen Ulkopoliittisesta instituutista. Hän ei usko Wagnerin kykenevän enää uuteen marssiin kohti Moskovaa.
Suomalaistutkijan mukaan ei ole juurikaan epäilyjä siitä, että Wagner-johtaja Jevgeni Prigozhinin surmaamisella oli presidentti Vladimir Putinin hyväksyntä.
– Venäjällä ei tehdä mitään näin isoja päätöksiä ilman presidentin hyväksyntää. Pidän sitä aika selvänä, sanoo Jyri Lavikainen Ulkopoliittisesta instituutista.
Hänen mukaansa Prigozhinin pysyminen elävien kirjoissa olisi ollut Putinin kannalta kestämätöntä, koska juhannuksen kapinayrityksen yhteydessä Putin oli käytännössä joutunut alentumaan neuvotteluun "terroristin" kanssa.
– Putin näytti hyvin heikolta siinä tilanteessa. Presidentin arvovalta piti pystyä palauttamaan siltä osin kuin se oli mahdollista. Lavikainen arvioi.
Prigozhinin poistaminen päiviltä ei Lavikaisen mukaan ratkaise Putinin perusongelmaa siitä, että Venäjän turvallisuuskoneisto ei ryhtynyt automaattisesti ja oma-aloitteisesti puolustamaan presidenttiä kapinayrityksen yhteydessä. Prigozhinilla oli tukijoita paitsi Wagnerissa myös Venäjän asevoimissa, eikä kaikkien lojaalisuudesta voitu olla siinä vaiheessa varmoja.
Wagnerilaisten uuteen kapinayritykseen tai marssiin kohti Moskovaan hän ei enää usko.
– Vaikea uskoa, että Venäjän hallinto tekisi toista kertaa sen virheen, etteivät he valmistautuisi tukahduttamaan kaiken mahdollisen tämän jälkeen, Lavikainen pohtii.

