Alustavan tutkimuksen mukaan pitkän matkan juoksijoilla saattaa olla kohonnut paksusuolen syövän riski.
American Society of Clinical Oncology (ASCO) -kokouksessa esiteltiin loppukesästä tutkimus, joka paljasti huolestuttavan terveysseikan ultrajuoksijoista ja maratoonareista.
Edellä mainituilla urheilijoilla havaittiin nimittäin huomattavasti saman ikäisiä verrokkihenkilöitä enemmän suolistosyövän esiasteita. Alustavasta, vielä vertaisarvioimattomasta tutkimuksesta uutisoi syyskuussa muun muassa BBC. Tutkimuksen nostaa esiin myös Suomen Gastroenterologipalvelut Oy tiedotteessaan.
Tutkimuksessa tarkasteltiin 35–50-vuotiaiden, vähintään kaksi yli 80 kilometrin ultramatkaa tai viisi maratonia juosseiden, juoksijoiden terveydentilaa. Sata urheilijaa kutsuttiin paksusuolen tähystykseen eli kolonoskopiaan.
Lue myös: Yksi oire pistetään herkästi peräpukamien piikkiin, vaikka ei koskaan pitäisi – milloin kolonoskopia on tarpeen?
39 prosentilla tutkituista löytyi tähystyksessä polyyppeja. Polyypit voivat ajan myötä kehittyä syöväksi. Lisäksi 15 prosentilta löydettiin paksusuolen syövän merkittävinä esiasteina tunnettuja muutoksia, joita tyypillisesti löytyy väestötutkimuksissa 6–7 prosentilta samanikäisistä aikuisista.
Erilaisia teorioita
Tutkijat pohtivat erilaisia mahdollisia syitä. Kestävyyssuoritusten aiheuttama pitkäkestoinen rasitus voi esimerkiksi heikentää suoliston verenkiertoa. Toistuvat verenkiertohäiriöt voivat myös vaurioittaa kudoksia ja altistaa DNA-vaurioille.

