Tutkijat ovat löytäneet jälleen uusia terveyshyötyjä lemmikin omistamisesta.
Tuoreen kiinalaistutkimuksen mukaan lemmikin omistaminen voi hidastaa dementian kehittymistä, kertoo Fox News.
JAMA Network Open -alustalla julkaistussa tutkimuksessa selvisi, että lemmikin omistamisella oli vaikutuksia yksin asuvien vanhusten verbaaliseen muistiin ja puheen tuottamisen sujuvuuteen.
Lue myös: Miten onnelliseksi koirasi sinut tekee? Tutkimus havaitsi jotain yllättävää
Tutkimuksen kirjoittajan, professori Ciyong Lun, mukaan niillä vanhuksilla, jotka elivät yksin, lemmikin omistaminen hidasti verbaalisen muistin rappeutumista.
Samaa hyötyä lemmikin omistamisesta ei havaittu niillä vanhuksilla, jotka elivät yhdessä toisten ihmisten kanssa.
– Lemmikin omistaminen kompensoi yksinelämisen vaikutuksia verbaaliseen muistiin ja puheen sujuvuuteen, Lu sanoo.
Tutkimuksessa oli mukana yli 7 900 osallistujaa, jotka olivat iältään ylittäneet 50 vuotta.Osallistujista noin 35 prosentilla oli lemmikki ja 27 prosenttia asui yksin.
Niillä yksin asuvilla, joilla oli lemmikki, havaittiin dementian oireiden kehittyvän hitaammin kuin niillä, joilla ei ollut lemmikkiä.
