Kolmiodraama-sarjan toinen tuotantokausi alkaa kipinöillä.
Kolmiodraaman toisella kaudella viisi uutta sinkkua tutustuu kumppaniehdokkaisiinsa viestittelemällä, ilman kuvia ja ulkonäköpaineita. Viestien perusteella he valitsevat ehdokkaista toisen, jonka kanssa he muuttavat neljäksi viikoksi yhteiseen asuntoon.
Tuttuun tapaan toinen kumppaniehdokas astuu takaisin kuvioihin. Pian edessä on kuitenkin aivan uudenlainen käänne. Viime kaudella yllätyksenä kolmanneksi jäänyt muutti samaan asuntoon, mutta tällä kaudella yllätykset eivät jää siihen.
Avausjaksossa 4. jouluukuta kolme ensimmäistä sinkkua tutustuu ehdokkaisiinsa ja tekee valinnan. Toisilla valinta venyy viime metreille, toisilla päätös syntyy ennätysnopeasti.
TUTUSTU OHJELMAN PÄÄSINKKUIHIN:
Vilma, 28, Oulu
Ratkaisuasiantuntija
Sinkkuna 28 vuotta
Vilma on alun perin vanhoillislestadiolaisesta perheestä. Hän on lähtenyt liikkeestä parikymppisenä ja tutustunut vasta sitten deittailun maailmaan. Uskonnollinen tausta on vaikuttanut hänen deittielämäänsä siten, ettei hän syöksy suhteisiin vain seurustelun vuoksi vaan etsii kerrasta loppuelämän aviomiestä. Viime vuosina hänen treffailuelämänsä on ollut hetkittäin vilkastakin, mutta orastavat suhteet tuppaavat kariutumaan aina maagisen kolmen kuukauden rajapyykin kohdalla. Hän uskoo kuitenkin oppineensa lyhyistäkin tapailusuhteista, millaista miestä etsii.







