Kuinka yhdistää ura ja äitiys menestyksekkäästi ruuhkavuosina? Aiheesta keskusteltiin Huomenta Suomessa tiistaiaamuna.
Moni äiti saattaa tuntea huonoa omatuntoa ja syyllisyyttä siitä, että lastenhoidon vastapainoksi kaipaa myös työelämää. Toisaalta arki voi olla rankkaa, kun vaativa päivätyö ja kiireinen perhe-elämä pitäisi pystyä yhdistämään arkeen.
Toimittaja ja tietokirjailija Anni Erkko kuitenkin sanoo, että työ teki hänestä paremman äidin.
– Huomasin selkeästi molempien äitiyslomien loppupuolella, että minua alkoi kotona oleminen jotenkin turhauttaa. Kaipasin älyllisiä haasteita, kaipasin sitä, että olen aikuisten seurassa ja saan toteuttaa itseäni ammatillisesti, Erkko kertoo ja jatkaa:
– Kun palasin töihin, koin, että muutuin yhdessä yössä myös äitinä. Jaksoin taas legoleikkejä ja kuravaatteiden päälle pukemista ihan toisella tavalla, koska olin saanut sen oman ajan ja olin saanut tehdä sellaisia asioita, jotka ovat minulle todella tärkeitä.
LUE MYÖS: Tutkimus selvitti: Uraäiti on lapsille parempi roolimalli kuin kotiäiti
Suunnittele ja pohdi uudestaan
Vaativissa työtehtävissä Nooa Säästöpankin talousjohtajana toimiva kertoo, että äitiyden ja työn yhdistämiseen kannattaa varautua suunnittelemalla.
