Työministeri Matias Marttinen kertoo puhuvansa julkisen sektorin työnantajien kanssa määräaikaisten työsuhteiden ketjuttamisesta.
Hallitus pyrkii uudella lakiesityksellä helpottamaan määräaikaisen työntekijän palkkaamista.
Työnantajille mahdollistetaan näillä näkymin huhtikuusta alkaen määräaikaisen työntekijän palkkaaminen vuodeksi ilman perusteita. Toistaiseksi määräaikaisuudet ovat vaatineet perusteet.
Ammattiliitot pelkäävät lakimuutoksen lisäävän epävarmuutta ja työsyrjintää työelämässä erityisesti nuorten naisten kohdalla. Huolena on erityisesti raskaus- ja perhevapaasyrjinnän lisääntyminen.
Työministeri Matias Marttinen (kok.) korostaa, että lakimuutoksessa pyritään ehkäisemään syrjintää.
– Tässä paketissa on säädetty tiukennuksia, joiden mukaan työnantajalla on velvollisuus tarjota työtä sille samalle määräaikaiselle työntekijälle, jos tarve työlle jatkuu.
– Nähdäkseni nämä muutokset tulevat merkittävällä tavalla myös ehkäisemään tätä ilmaantuvaa perhe- ja raskausvapaasyrjintää, Marttinen sanoo MTV Uutisille.
Marttinen sanoo suhtautuvansa vakavasti Suomessa esiintyvään raskaus- ja perhevapaasyrjintään sekä siihen, että joillakin aloilla määräaikaisia työsuhteita ketjutetaan.
Huono johtaminen syynä?
Marttisen mukaan yhtenä syynä määräaikaisuuksien ketjuttamiseen on huono johtaminen.
– Meillä on Suomessa aivan liikaa huonoa johtamista. Mielestäni tämä näkyy ennen kaikkea siinä, jos esimerkiksi ammattihoitajille tarjotaan jatkuvia lyhyitä työsuhteita tilanteessa, jossa tarve työlle on pysyvää. Tämä ilmiö on ollut olemassa jo vuosia julkisella sektorilla, ei niinkään yksityisellä sektorilla, Marttinen toteaa.

