Työntekijät kautta maan ovat saaneet uuden työkaverin, heidän rakkaansa.
Ensimmäiset päivät kotoa käsin työskentely kumppanin kera voi olla ihan hauskaa. Voitte yhdessä kokata lounasta ja aikaiset illalliset, eikä arvokasta vapaa-aikaa tuhlaannu työmatkoihin. Pidemmän päälle jatkuva yhdessäolo voi kuitenkin alkaa kiristämään hermoja.
CNN julkaisi seitsemän vinkkiä selviytymiseen uudessa arjessa ilman, että parisuhteesi kariutuu.
– Jokaisen avioliiton keskeinen tehtävä on erilaisuuksien hallintaa, parisuhde- ja perhepsykologi Anthony Chambers kertoo CNN:lle.
– Pariskunnilla, jotka ovat tällä hetkellä yhdessä 24/7, nämä erilaisuudet saattavat yllättäen paisua. Yleensä arjessa pariskunnat ovat päivittäin erossa toisistaan 8–12 tuntia, mikä helpottaa näiden ongelmien hallintaa.
1. Hyväksy muutos arjessa
Muuttuneen arjen hyväksyminen voi olla monelle haastavaa. Siihen on syynsä, miksi työtä ja hupia ei ole syytä yhdistää.
– Yhdessä oleminen 24/7 voi olla todella ahdistavaa, Chambers sanoo.
Ota hetki aikaa itsellesi ja tiedosta haasteet, joita saatatte kohdata muuttuneessa arjessanne. Selvitä uusi rutiini päiväänne ja hyväksy, että tilanteelle ei voi mitään, mutta se on väliaikaista.





