Kahovkan padon tuhoutuminen asettaa kyseenalaiseksi Zaporizhzhjan ydinvoimalan tulevaisuuden, väittää Ukrainan sisäministerin neuvonantaja Anton Gerashchenko Twitterissä.
Gerashchenkon mukaan ydinvoimalan reaktoreiden jäähdytysvesi on peräisin Kahovkan vesivarannoista. Gerashchenko kuitenkin toteaa, että asia vaatii asiantuntijan näkemyksen.
Zaporizhzhjan ydinvoimala on venäläisjoukkojen hallinnassa.
Säteilyturvakeskus (STUK) on myös reagoinut tapahtuneeseen ja seuraa tilannetta. STUKin mukaan padon tuhoutumisella ei ole suoraan vaikutusta Zaporizhzhjan ydinvoimalaitoksen reaktoreiden jäähdyttämiseen.
– Reaktorit ovat turvallisessa tilassa. Välitöntä säteilyvaaraa ydinvoimalaitoksella ei ole, STUK kirjoittaa tviitissään.
Sisäministerin neuvonantaja ennakoi, että padon tuhoutumisesta johtuvat tulvat voivat johtaa "moniin kuolemiin".
– Moni menettää kotiinsa, sillä asutuskeskukset voivat joutua tulvan alle, Gerashchenkon kirjoittaa.
Ukraina sanoo aloittaneensa evakuoinnit hallitsemillaan potentiaalisilla tulva-alueilla, uutistoimisto AFP raportoi. 16 000 ihmistä asuu "kriittisillä alueilla", Ukraina sanoo.
Gerashchenko myös arvioi, että tulva on ekologinen katastrofi, jonka myötä lukemattomat kalat ja "ainutlaatuinen biosfääri tulee kuolemaan".
